12.7.2013

Lukumaratonin jälkipuintia


Silmät alkavat taas toimimaan ja untakin on saatu, joten kurkistetaanpa vielä lukumaratonin loppuyhteenvetoon.

Ensinnäkin - se oli tosi kivaa ! Lukeminen on aina kivaa, mutta yhteismaratonin yhteisöllisyys pääsi positiivisesta ennakko-odotuksestani vielä yllättämään. Tsemppaus oli mahtavaa!

Kiitos siis kaikki kanssamaratoonarit (ja sivustatsemppaajat) 

Tuli matkalla tietysti jotain opittuaki. Kun seuraavan kerran maratoonaan, niin se pitää tehdä ajankohtana, jolloin lapsilla on jotain omaa ohjelmaa jossain muualla. Ulkona vielä sataa ripsotti, joten isäntä oli välillä vähän stressaantunu, kun yritti pitää kolmea villiä vekaraa pois äidin niskasta... Niin, tai sitten pitää äidille keksiä kiva lukupaikka muualta. Tuo samainen sade vähän sotki rantakahvilasuunnitelmia.



10.7. meitä osallistuikin maratoniin kiitettävä määrä bloggareita, kaikkiaan 23 virallisesti ilmoittautunutta (lista löytyy täältä) ja vielä osa-maratoonarit päälle.

Seurasimme sekä luettua sivumäärää, että myös luettuja kirjoja. Ensimmäinen on huima. Porukalla saimme kasaan 20 173 !!!!  (tämä taitaa olla lopullinen tulos) luettua sivua, emmekä edes mitenkään tavoitelleet mahdollisimman suuria lukuja. Lähinnä tarkoituksena oli seurata mielenkiinnosta, paljonko oikein kertyy. Oma sivumääräni oli 966.

Myös kirjoja luettiin laidasta laitaan, sarjakuvista klassikoihin, fantasian, hömpän ja dekkarien kautta.


Omat kirjani ovat seuraavat (koko maratoonarien kirjalistan kopioin tämän viestin loppuun... sieltä voi käydä bongaamassa omat suosikkinsa !) :

Pekka Matilainen : Kupoli 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi saatu 

Se kirvoitti tuoreeltaan jo kommentteja eli
"Pekka Matilaisen Kupoli (231 sivua) luettu. 1400-luvun Firenzeen sijoittuva historiallinen dekkari oli mukavan helppoa luettavaa. Nuoren Antonio-pojan kertoma tarina surmatusta aatelismiehestä, väärin syytetystä kirkonpalvelijasta ja kadonneesta antiikin käsikirjoiutuksesta vei mukanaan. Kirja myös vilisee erilaisia historiallisia henkilöitä ja tapahtumia, joita renessanssiajan Firenzessä riittää. Mielenkiintoista luettavaa siis, mutta jotenkin itse juoni vähän jäi kaikkien historian nippelitietojen varjoon. Sitä olisi vielä voinut vähän lihavoittaa niin, että tarinan henkilöiden painoarvo olisi kasvanut suhteessa kaikkiin suurmiehiin, filosofeihin ja taiteilijoihin."

Elisa Kirjalta luettavaksi saatu



Pasi Ilmari Jääskeläinen : Harjukaupungin salakäytävät
Elisa Kirjan kesäalesta itse ostettu 

Tähän kirjaan minä rakastuin heti. Onneksi on seuraava Jääskeläinen jo Kobossa odottamassa.

"Nonniin, nyt minä olen ihan hämmentynyt. Luin juuri Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät ja sen tunnelmista on vaikea päästää irti. Kirjan alussa mietin, onko tässä taas tällainen tyypillinen suomalainen keski-ikäisen miehen kriisikuvaus, mutta sitten tarina kiemuroitui ja siirtyi aivan uudelle tasolle.

Olen aivan ihastuksissani. Olen viime aikoina ollut Murakamin lumoissa, mutta tässä on nyt aika varteenotettava ehdokas hänen seurakseen. Tyylissäkin on jotain samaa. Unenomainen todellisuus, joka sekoittuu ihmisten hitaaseen särkymiseen ja taas eheytymiseen saa ainakin minut täysin valtaansa. Melkein harmittaa, että tämä tuli luettua lukumaratonpäivänä, jolloin pakostakin keskittyminen on hiukan kevyempää. Tätä kirjaa pitäisi makustella.

Keski-ikäisen kustantaja Suomisen lapsuuden Viisikkoleikit Jyväskylän salakäytävissä ovat aikoinaan päättyneet nuoren rakkaustarinan traagiseen loppukohtaukseen. Vanha historia palaa kummittelemaan Facebookin sivuille. Jääskeläinen leikkii ajalla ja takaumilla taitavasti vuoroin hämmentäen ja vuoroin selkiyttäen lukijan ymmärrystä. 

Kirjalle on myös vaihtoehtoinen loppu, jonka voi käydä lukemassa Atenan sivuilla. Itse kyllä pidin enemmän juuri siitä, jonka osuin kirjassa saamaan... arvaatteko kummasta ? "


Jussi Katajala : Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita
Elisa Kirjan kesäalesta itse ostettu

Tämän oli tarkoitus olla kitalaenpuhdistus novellien varasto, mutta sitten jäinkin siihen koukkuun ja luin kaikki kirjan novellit putkeen.

"Ihania, tyyliltään jotenkin vähän vanhahtavia historiallisia novelleja, joissa monessa on pieni yliluonnollinen vire. Tykkäsin hurjasti. Jussi Katajala on jotenkin onnistunut saavuttamaan sellaisen tunnelman, jonka yleensä yhdistän sellaisiin 50-60-luvulla kirjoitettuihin seikkailuromaaneihin. Näin silti, vaikka tarinoiden aiheet vaihtelevat esihistoriallisesta ajasta nykyaikaan.

Aiheista osa oli ehkä turhankin tuttuja (taivaalta tuleva avaruus"jumala, kuoleman lykkääminen herkullisella ruoalla), mutta kaikkiaan ote on varsin raikas ja tarinoita luki todella mielellään. Hyvä löytö!"


Kalle Isokallio : Vesimeloni
Oma ostos Elisa Kirjasta joskus aiemmin 

Tämä jäi kesken maratonpäivänä ja näyttää uhkaavasti jäävän kesken sen jälkeenkin. Kirja kertoo taloudellisista kiemuroista, investoinneista, huijauksista ja ihmisten tarpeesta tienata rahaa. Teen työtäni kaupallisella alalla, olen viime aikoina miettinyt investointikuvioita, eikä yhtään huvita lukea melkein samoista jutuista kirjasta vapaa-ajalta. 


Thomas Mannin novelleja (vanhempi pokkariostos jostain) 
tarjosi myös luettavaa. Tästä kirjasta kävin läpi kolme novellia, jotka olivat aikakautensa tyypillisiä edustajia. Hauskoja, mutta viimeisimmän lukeminen maratonin loppuvaiheessa ei välttämättä ollut ihan hyvä idea...

Seuraava maraton on jo 24.7., joten halukkaat ehtivät siihen vielä hyvin mukaan !

Ja tässä sitä maratoonarien kirjalistaa :
         
      1. Ahnve, Karin: On vasta aamu
      2. Ahonen, Lauri & Jaakko - Pikku Närhi
      3. Andersson, Claes: Syksyni sumuissa rakastan sinua (runoja)
      4. Andersson, Claes: Hulluudestamme ja hulluudestamme
      5. Austen, Jane & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt (jäi kesken)
      6. Autio, Aada Aleksandra: Tuulen tuoma (novelli)
      7. Bach, Richard: Kohoa siivillesi (kesken)
      8. Bechdel, Alison - Äideistä parhain
      9. Bergstrand, Mikael: Delhin kauneimmat kädet
      10. Buck, Pearl S.: Hyvä maa
      11. Byatt, A.S.: Ragnarök, jumalten tuho (+1/3)
      12. Canales, Juan Díaz: Valkoinen valtakunta (Blacksad #2)
      13. Canth, Minna: Agnes
      14. Carriger, Gail: Changeless (osittain)
      15. Cleland, John: Fanny Hill
      16. Dahl, Roald: Jali ja suklaatehdas
      17. Dexter, Colin: Viimeinen bussi Woodstockiin
      18. Dickens, Charles: Oliver Twist (lyhennelmä)
      19. Dijan, Philippe: Hullu rakkauteni
      20. Dominíguez, Carlos María: Paperitalo
      21. Dovlatov, Sergei: Matkalaukku
      22. Dunmore, Helen: Ingo - Meren kansa
      23. Enoranta, Siiri: Nukkuu lapsi viallinen
      24. Erpenbeck, Jenny: Vanhan lapsen tarina
      25. Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu (osittain)
      26. Fuentes, Carlos: Aura
      27. Gaiman & Russell - Coraline
      28. Gaiman & Russell - Sandman. Unten metsästäjät
      29. Golding, William: Kärpästen herra
      30. Haakana, Veikko: Suden lauluja (runoja)
      31. Hakkarainen, Anna-Kaari: Verkko
      32. Hall, Tarquin: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus
      33. Hannila, Petteri: Kaukamoinen
      34. Harju, Janne: Niin lähti kaunis päivänsäde (novelli)
      35. Harris, Charlene: Living Dead in Dallas (osittain)
      36. Hegemann, Helene: Aksolotli – Yliajo
      37. Hietamies, Laila: Jos tulisi lopulta ikävä (novelli)
      38. Hossein, Khaled: Ja vuoret kaikuivat
      39. Hyppönen, Henkka : Sehän on ihan hyvä
      40. Hämäläinen, Helvi : Kaunis sielu
      41. Ibsen, Henrik: Rakkauden komedia (näytelmä, jäi kesken)
      42. Isherwood, Christopher: Cabaret - Jäähyväiset Berliinille
      43. Isokallio, Kalle : Vesimeloni
      44. Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
      45. Jansson, Tove: Kesäkirja
      46. Jansson, Tove: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
      47. Jokinen, Seppo: Ajomies
      48. Jones, Diana Wynne: Leijuva linna
      49. Järvelä, Jari: Chateau Inkeroinen (novelli)
      50. Jääskeläinen, Pasi Ilmari : Harjukaupungin salakäytävät
      51. Kafka, Franz: A Country Doctor (novelli)
      52. Kanehara, Hitomi: Käärmeitä ja lävityksiä
      53. Katajala, Jussi : Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita (novellikokoelma)
      54. Kettu, Katja: Kristalliyö (novelli)
      55. Kiljander, Robert: Pahassa pulassa (näytelmä)
      56. Kitamura, Satoshi: Tuku-tuku ei nuku (lastenkirja)
      57. Kokkonen, Kiti: Purukumi karusellissa
      58. Kokkonen, Kiti: Terveisin Karo, sähköpostiromaani
      59. Kotro, Arno: Sanovat sitä rakkaudeksi (runoja?)
      60. Kotro, Arno - Lybäck, Christer: Veitsen terällä
      61. Lensu, Terttu: Mummo vastaan muu maailma (osittain)
      62. Läckberg, Camilla: Mantelintuoksua lumimyrskyssä
      63. Lauronen, Mixu & Anastasia Lapintie: Vilja® (novelli)
      64. L'Engle, Madeleine: Hyppy ajassa
      65. Mankell, Henning: Tähtiin karkaava koira
      66. Mann, Thomas : Pikku herra Friedemann (novelli)
      67. Mann, Thomas : Tristan (novelli)
      68. Mann, Thomas : Tonio Kröger (novelli)
      69. Matilainen, Pekka : Kupoli
      70. McCarthy, Cormac: The Sunset Limited (näytelmä)
      71. McEwan, Ian: Sementtipuutarha
      72. McEwan, Ian: Vieraan turva
      73. McInerney, Jay: Bright Lights, Big City
      74. Meresmaa, J. S.: Lintukoto (novelli)
      75. Miten kirjani ovat syntyneet 5 (kahden kirjailijan osuus)
      76. Moggach, Deborah: Tulppaanikuume
      77. Montgomery, L.M: Annan nuoruusvuodet
      78. Murakami, Haruki: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
      79. Nakamura, Fuminori: The Thief
      80. Niemi, Mikael: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (osittain)
      81. Nousiainen, Inka: Kirkkaat päivä ja ilta
      82. Nousiainen, Miika: Metsäjätti (osittain)
      83. Nupponen, Anni: Juuret (novelli)
      84. Peltoniemi, Sari: Kuulen kutsun metsänpeittoon
      85. Poe, Edgar Allan: Keijun saari (novelli)
      86. Poe, Edgar Allan: Sanojen voima (novelli)
      87. Poe, Edgar Allan: Älä lyö pirun kanssa päästäsi vetoa (novelli)
      88. Pratchett, Terry & Gaiman Neil: Hyviä enteitä (osittain)
      89. Pushkin, Alexandr: Patarouva (novelli)
      90. Päivinen, Maaria: Mitä jäljelle jää (novelli)
      91. Rajakylä, Sami: Pätkärunoilija
      92. Riley, Andy - Pupujen uusi itsemurhakirja
      93. Rouhiainen, Elina: Uhanalainen (osittain)
      94. Rogan, Charlotte: The Lifeboat
      95. Rommi, Satu: Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa
      96. Rowling, J.K: Siuntio Silosäkeen tarinat
      97. Sairanen, Petter: Muisti on unta
      98. Salama, Annukka: Piraija kuiskaaja
      99. Saranti, Elisabeth: Furberry (novelli)
      100. Seppälä, Juha: Takla Makan
      101. Sewell, Anna: Black Beaty (kesken)
      102. Shaw, Ali: Tyttö joka muuttui lasiksi (kesken)
      103. Shields, Carol: Maitoa leipää olutta jäätelöä (novelli)
      104. Shields, Carol: Naamiaispuvut (novelli)
      105. Shields, Carol: Takan ruokaa (novelli)
      106. Siekkinen, Raija: Novelli (novelli)
      107. Sihvonen & Rapi - Kuolleiden urheilijoiden seura
      108. Sloth Lady: Jos sais kerran reissullansa (novelli)
      109. Snyder, Albuquerque, King - American Vampire
      110. Soikkeli, M. G.: Urho ja kettu (novelli)
      111. Sokal - Tarkastaja Ankardon tutkimuksia
      112. Stevenson, Robert Louis: Aarresaari
      113. Stevenson, Robert Louis: Itsemurhaklubi
      114. Stevenson, Robert Louis: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde
      115. Supinen, Miina: Orvokki Leukaluun urakirja (lyhytproosaa)
      116. Sundström, Mikaela: Alati taivaat
      117. Swan, Anni: Tottisalmen perillinen
      118. Tamminen, Petri: Muistelmat
      119. Tenhunen, Eeva: Viimeinen pari
      120. Tikka, Eeva: Haapaperhonen (novelli)
      121. Tikka, Eeva: Hauen laulu (novelli), kahdessa blogissa
      122. Tikka, Eeva: Intiaaniprinsessa (novelli)
      123. Tikka, Eeva: Jänkäkurpan yö (novelli)
      124. Tikka, Eeva: Muuttunut meri (novelli)
      125. Tikka, Eeva: Varjolaiva (novelli)
      126. Torday, Paul: Ventovieras (osittain) (+kokonaan)
      127. Tossavainen, Jouni: Kesäpäivä
      128. Tuomola, Johanna: Kadonneiden rahojen arvoitus
      129. Utrio, Kaari: Pirita Karjalan tytär
      130. Vaijärvi, Kari: Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivänne
      131. West, Nathanael: Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts
      132. Yoshimoto, Banana: Kitchen
      133. Detroit Metal City -mangaa (osittain)

      6 kommenttia:

      1. Ruokabloggaajien pitäisi tehdä sellainen maraton, jossa luetaan keittokirjoja ! Niitä kun tuntuu yhdellä jos toisella olemaan ainakin tarpeeksi :D

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Joo ! Tai tyyliin - "kuinka monesta keittokirjasta kokkaat yhden vuorokauden aikana ? "

          Luvut olisivat pienempiä, mutta lopputulos saattaisi olla suhteellisen vaikuttava :-)

          Poista
        2. Tehtäisiin pieniä välikokkauksia ja sitten taas luettaisiin ruokakirjoja :D Tosin pitäisi olla vapaapäivä, tai pari mieluummin. Loppukuusta olen jo töissä:/

          Poista
        3. Kuulostaa tosi kivalta. Harmi vaan, että minäkin olen lähdössä lomamatkalle ja takaisin vasta kuun lopussa... Täytyy varmaan jättää tämä seuraavaan lomakauteen...

          Poista