25.7.2013

Härkiä, hevosia ja onnellisia kanoja

Terveisiä hellerajan tuolta puolen. Kun mittari näyttää lähemmäs 40 varjossa ja tuulikin lähinnä polttaa, niin paljon ei jaksa tehdä. Vietimme pari päivää melkein Välimeren rannalla Camarguessa. Aluehan on tunnettu härkätaisteluista, joissa ei vuodateta sen enempää härän kuin taistelijoidenkaan verta. Lajeja on useampia, mutta tunnetuimmassa yritetään ryöstää härkien sarviin kiinnitettyjä ruusukkeita, mielellään väistäen sarvien huitaisut.

Edellisellä kerralla osuimme keskelle juhlakautta, mutta nyt olimme paria päivää etuajassa. Niinpä ohjelmassa ei ollut itse kisoja vaan pojat pääsivät seuraamaan härkien jakamista ja ruusukkeiden asettelua. Saivatpa kokeilla myös, millaista on ratsastaa Camarguen valkoisella hevosella. Mielenkiintoista ja hauskaa, mutta täytyy sanoa, että uima-allas houkutti nuoret miehet luokseen heti portista saavuttua.

 

Muuten ei tällä helteellä sitten varsinaisesti tehtykään. Lähinnä seurailimme onnellisten kanojen iltakävelyä pihamaalla ja kilpikonnien matkaa takaisin aitaukseensa. Mitäpä sitä muuta, paitsi hyvää ruokaa tietysti. Merguez ja godivo ovat sanoja, jotka saavat grilliruokien makunystyrät innostumaan. Härkäpata (La Gardianne eli feminiininen muoto paikallisista lehmipaimenista les gardiens) herkku lähellä tuotetusta lihasta. Aidan takaa kerätyt munakoisot, tomaatit, paprikat ja muut kasvisherkut eivät kai tarvitse erillistä mainostusta... Minun suosikikseni nousivat sellaisenaan grillatut munakoisosiivut - siis niiden makkaroiden lisäksi.


Saimme myös arvokkaan muistutuksen auringon vaaroista. Tällaiset pohjoisen kasvatit eivät etelän aurinkoa oikein kestä, lämmöstä puhumattakaan. Isommilla pojilla on varotoimenpiteistä ja varjosessioista huolimatta olkapäät punaisina. Nuorimmainen sai auringonpistoksen. Muistakaa tekin etelään lähtiessä hankkia olkihatut - lippis vain kuumentaa ja pahentaa tilannetta ! Tänään siis vietämme sisäpäivää telkkarin ja pelien ja piiiiitkän siestan merkeissä. 


4 kommenttia:

  1. Hyvä muistuttaa tuosta helteestä ja auringon vaaroista! Kun minä olin lapsi sain SUOMESSA auringonpistoksen, joka vei minut 2 kuukaudeksi sairaalaan! Aina olkihattu mukaan reissulle.

    Huh, onpa siellä kuuma. Mutta myös Baijeriin oli luvattu +40 astetta. Täällä nyt äärimmäisen sopivaa.

    Mukavaa reissun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan vähän turhankin lämmintä - pojatkin jo melkein odottavat kotiinlähtöä...
      Aurinko on ihana, mutta kohtuuden rajoissa !

      Poista
  2. Oi, heti näytti tutulta tuo ensimmäinen kuvasetti! Ja Camarguessahan se olikin. Ihanaa seutua, eikö totta?

    Etelä-Ranskassa UV-säteilykin on sen verran voimakasta, että suojautua tosiaan täytyy. Ja muuten juoda paljon vettä... ja kävellä varjoja pitkin... Mutta muuten kesä on täällä aika ihanaa aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Camargue on ihana paikka ! Ja varjoa tulee etsitty ihan eri tavalla kuin koti-Suomessa...

      Poista