21.6.2013

Blogivisa ja miniarvonta juhannuksen kunniaksi

Herkkiä härkäpavun kukkia - kauneutta ja herkkuja yhdessä paketissa

Kun blogini nyt näillä näkymin hiljenee juhannusviikonlopuksi niin ajattelin viihdyttää lukijoita pienellä kyselyllä. Tällä voi itseään huvittaa niinä päivinä, kun "Ja kaikkea muuta" ei päivitykään.

Kuulostaako kovasti itsekeskeiseltä ? No, vähän tässä onkin oma (juhannus)lehmä ojassa. Toivon, että innostuisitte vilkuilemaan blogin juttuja sitten vielä joskus toistekin - tai jopa rekisteröitymään lukijaksi ja peukuttamaan FB-sivua.

Arvon kaikkiin kolmeen kysymykseen oikein vastanneiden kesken Vera Valan  Kosto ikuisessa kaupungissa - kirjan. Niitä kun minulle on sattumalta ilmaantunut yksi ylimääräinen. Ihan korkkaamaton kesän suosikkikirja siis tarjolla. Kannattaa osallistua.

Osallistumaan siis pääsee yksinkertaisesti vastaamalla kommenttiboksissa oikein seuraavaan kolmeen kysymykseen:
  1. Mikä on Ja kaikkea muuta-blogin kesäkuun lukuteema ? 
  2. Mitä Copycat leipoi tehdessään kesäkuussa oman nopeusennätyksensä ? (Vinkki - kurkatkaapa FB:n puolelle...) 
  3. Minkä maan tunnelmiin inspiroiduttiin Ruokaa romaaneista sarjan jaksossa VII ? 
Aikaa osallistumiseen on sentään vähän yli juhannuksen eli ensi perjantaina (28.6.) klo 18:00 saakka.

Onnea arvontaan ja

viettäkää kiva juhannus !

14 kommenttia:

  1. Rohkeasti yritän; josko vaikka vastaukset osuisivat oikeiksi eli;
    - Kesäkuun lukuteemana saattaapi olla tuo hömppä.
    - Nopeusennätys syntyi appelsiineja ja hunajaa blogin mantelitortun tahtiin.
    - Ruokaa romaaneista jakso VII keskittyi Italian tunnelmiin.
    Kiva kisa!

    VastaaPoista
  2. Rohkeasti koitan minäkin osallistua.

    1. Kesäkuun lukuteema on dekkarit.
    2. Jaelin mantelitortun (appelsiineja ja hunajaa blogista)
    3. Italiaan

    Hauskaa juhannusta sinulle! :)

    VastaaPoista
  3. Pakko osallistua, kun niin todella mielelläni lukisin tuon!
    Vastaukset (sait mut jopa klikkaamaan facebookiin!):

    1. dekkarit
    2. Jaelin mantelitortun
    3. Italia (pasta menee kokeiluun!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa ei onni suosinut arvonnassa, vaikka vastaukset olivat kyllä ihan oikein. :-)

      Poista
  4. 1- Dekkarit
    2.mantelitorttuni (olit supernopea:)
    3.Italia

    Ja oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Hauska pieni etsiväleikki sinulla arvonnassasi. ;) Enkä edes katsonut muitten vastauksia, vaan selvitin johtolankojen avulla seuraavat asiat ihan itse:

    1. Arvottava Vera Valan kirjakin paljastaa: dekkarit!
    2. Santiagon mantelitorttu (vaikuttaa jännittävältä!)
    3. Italia (sitruunapasta näytti hyvältä ♥)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkaa etsivätyötä dekkarikuun kunniaksi. Ihan oikeat vastaukset.

      Poista
  6. Mukava arvonnan toteutus! Vähän piti etsiskellä jotta voin olla ihan varma vastauksistani eli:
    -dekkarit
    -mantelitorttu appelsiineja ja hunajaa -blogin ohjeella
    -Italia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit. Ja vaivannäkö kannatti sillä onnetarkin tykkäsi oikeista vastauksista ja voitit kirjan ! Laitapa osoitteesi tulemaan niin pistän kirjan postiin :-)

      Poista
  7. Dekkariteemahan se taitaa olla kesäkuuhun täydellisesti sopivasti menossa. Appelsiineja ja hunajaa -blogin mantelitortulla tehtiin nopeusennätystä ja Italia on ruokaa romaaneista VI teema.
    Tämä kisan toteutus on kyllä tosiaankin kiva ja arvontapalkinto houkuttava! Kosto ikuisessa kaupungissa on omalla TBR-listalla, josko näin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeat vastaukset. Valitettavasti onnetar ei tällä kertaa suosinut, mutta kiva että tykkäsit visasta :-)

      Poista