18.3.2013

Raskaan sarjan suklaakakku



Jos kirjojen suhteen alkuvuosi on mennyt ihan fantasiaksi niin kokkaamisesta voisi samaan tyyliin todeta, että "kakuiksi meni". On meillä ruokaakin tietysti syöty, vaikka jostain syystä leipominen on nyt ollut päällimmäisenä. Ollaankin tehty ylenmääräisen paljon kaikenlaista makeaa. Tiramisukuppikakkujen, taalelikakun, salmiakkikakun ja salmiakkimarenkien jälkeen piti tietysti tehdä vielä suklaakakku, kun kaapista kerran löytyy laatutavaraa.

Tämän kakun ohje osui silmiini maaliskuun Delicious-lehdestä (on kuulemma Lisa Faulknerin suosikkiresepti) ja se on juuri niin tymäkkää ja täyteläistä kuin mitä ohjeen perusteella voisi kuvitella. Onhan siinä sentään kolme kertaa enemmän suklaatakin kuin toisessa suosikkiohjeessani. Tätä kakkua voi syödä jälkiruoaksi vain, jos pääruokana on ollut jotain tosi pientä ja kevyttä. Omiaan se on paremminkin iltapäivän dekadenttina välipalana kahvin tai teekupillisen kera ja silloinkin vain ihan pienenä palana. Riittoisaa siis.

Kuorrutukseksi pläjäytin pikeeriä, kun kotona oli ylimääräistä valkuaista ja tomusokeria. Herkullistä tämä olisi myöskin jäätelön tai "kevyen" kermavaahdon kera, mutta saattaa sittenkin olla parhaimmillaan ihan sellaisenaan, kuivakakkupalana.

Koristelut ovat tällä kertaa äidin leikkien jäljiltä. Pitihän minunkin päästä vähän testailemaan uusia muotteja, kun salmiakkikakun kohdalla vain pojat pääsivät niitä käyttämään. Jälkikäteen mietin, että kuorrutuksen olisi voinut tehdä kaakaotomusokerilla - olisi voinut väri olla parempi perhosten kanssa, mutta kelpaa tämä näin kotiherkuksi näinkin.

Perhoset on muuten tehty sokerimassasta, sillä cittarista osui silmiin DrOetkerin rasia kyseistä ainetta. Minusta ainakin sokerimassa on helpompaa työstää kuin marsipaani ja se kuivuu myöskin nopeammin. Koristeet ovat tietysti aika hauraita, mutta kukapas niitä nyt niin heittelisi - ainakaan tahallaan.

Raskaan sarjan suklaakakku 

250g huoneenlämpöistä voita
225g tummaa muscovado-sokeria
3 kananmunaa
150g siirappia
1 rkl vaniljauutetta
100g tummaa suklaata (Valrhona Caraibe tässä)
225g jauhoja
1-2 tl ruokasoodaa
25g kaakaojauhetta
2,5 dl kiehuvaa vettä

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen (ei-kiertoilmauuni 190). Vuoraa iso leipävuoka leivinpaperilla.

Sulata suklaa vesihauteessa yhdessä siirapin ja vaniljauutteen kanssa. Sekoita keskenään jauhot, sooda ja kaakojauhe. Kiehauta vesi. 

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen, hyvin vatkaten joka välissä.

Lisää kolmannes kuivista aineista ja sekoita hyvin. Lisää puolet vedesta ja sekoita taas. Lisää toinen kolmannes kuivista aineista, sekoita. Lisää loppuvesi - kyllä, oikein arvasitte - sekoita taas.  Lopuksi sekoita vielä joukkoon jäljellä olevat kuivat aineet. Taikina on tosi juoksevaa ja tasaista.

Kaada taikina vuorattuun vuokaan ja paista uunissa n.30min. Laske lämpö 150 asteeseen (ei-kiertoilmassa 170) ja anna kypsyä vielä puolisen tuntia lisää. Kuten yleensäkin kakkujen kanssa, testaa kypsyys tikulla. Jos tikku tulee kakusta ulos puhtaana, kakku on kypsä. Tämän kakun ei tarvitse olla ihan täysin kypsä uunista poistettaessa - pysyy kosteampana.

Anna jäähtyä vuoassa ja siirrä sitten tarjoiluastiaan. Koristele haluamallasi tavalla.

6 kommenttia:

  1. Heti aamusta heräti makeanhimo. Lukemassa blogeja aamuisin ruvennut tuntumaan "ikuisesti raskaana" oloa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla sitä aina tekeekin mieli jotain makeaa - ainakin minun.

      Poista
  2. Ihana kakku ja kadehdin kyllä avoimesti sinun suklaa varastoasi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä suklaapusseista on minulle tullut jotenkin yltäkylläisyyden merkki. Kaikki on ruokarintamalla hyvin, kunhan Valrhonaa löytyy kaapista... Outoa ?

      Poista
  3. Melkoinen aineslista..raskasta sarjaa tosiaan! Mutta täytyyhän tuon olla ihan törkeen hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on oikeasti tosi suklainen kakku. Hyvää,mutta jopa meidän sokerihiiriperheessämme pienet palat ovat riittäneet :-)

      Poista