9.3.2013

Muffinssi vai kuppikakku ?

Nämä ovat muffinsseja
Minä olen aina ihmetellyt, mikä ero on muffinssilla ja kuppikakulla. Tiramisukuppikakkujen ohjetta tuossa uudelleen vilkaistessani huomasin, että sen aikana olin   käyttänyt (ja niin oli alkuperäisessäkin ohjeessa käytetty)
termejä iloisesti sekaisin.

Wikipedia vahvisti omaa, hyvin epämääräistä fiilistäni asiasta.
Kuppikakku
  =   "pieni ja makea leivonnainen, jossa on yleensä kuorrutus"

Muffinssi
 =  "kuohkeaksi valmistettu leivonnainen, joka valmistetaan uunissa.  Muffinssin täytteenä voidaan käyttää muun muassa rusinoita  tai pieniä hedelmiä.



Eli taikasana on ilmeisesti kuorrutus. Kun muffinssin kuorruttaa, saa kuppikakkuja. Samapa tuo, hyviä ovat joka tapauksessa.


Mites te muut olette asian ymmärtäneet ? 


Tämä on kuppikakku
 Niin, ja tässä vielä linkit kaiken varalta noiden kuvissa olevien kuppikakkujen / muffinssien ohjeisiin.

Mustikkamuffinssit

Kaakao-kahvikuppikakut valkosuklaakuorrutuksella

10 kommenttia:

  1. Olen ihmetellyt ihan samaa, että mistä nämä kuppikakut ovat putkahtaneet. Hyväksyn selityksen kuorrutuksesta, kuulostaa järkevältä. Joskin minä toope olen kyllä markkinoinut ihan kuorrutettujakin muffinsseja muffinseina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käyttänyt termejä aika sekaisin, mutta kaipa sitä nyt pitää sitten skarpata...

      Poista
  2. Ennen vanhaan muffinssit oli muffinsseja, oli niissä sitten kuorrutus tai ei. Nykyään taitaa olla juuri noin, että kuorrutus tekee muffinssista kuppikakun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en kyllä oikein ymmärrä, missä välissä tästä nyt tuli näin hankalaa :-)

      Poista
  3. Tulee sen verran vähän leivottua ettei kysymys ole aiheuttanut harmaita hiuksia, mutta nythän se sitten alkoi :D Tietääköhän kukaan? Englanniks löyty mm., että kuppikakku on "a small cake", mutta muffinssi "a small, cup-shaped quick bread, often sweetened". Syötäväksihän ne kummatkin joutuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin meidän äiti aina sanoo : "mahassa on kaikki sekaisin kuitenkin"...

      Poista
  4. Helppo päätös! Kun isossa perheessä on niitä jotka eivät tykkää kuorutteesta, niitä jotka eivät tykkää suklaasta, niitä jotka eivät tykkää..... tule aina tehtyä sekä-että, eikä tarvitse miettiä paljon ☺
    Mina tein näin: mustikkamuffinit/kuppikakut
    http://sokerivaltakunta.blogspot.fi/2013/03/murun-mustikkamuffinitkuppikakut.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama meillä. Yhdestä satsista tehdään yleensä sekä kuppikakkuja että muffinsseja ja vielä osa ilman mitään "krämmäleitä" taikinassa :-)

      Poista
  5. MInustakin aina on ollut noin eli kuorrutuksen kanssa kuppikakku.Tosin monessa kuppikakussa sisällekin vielä laitetaan jotain ekstraa.Näin täällä yhdessä keittiötavarakaupassa sellaisen kuppikakkujutun,jolla just tehdään sellaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että sisällekin ? No, minä tässä justiinsa ihmettelin, että mitä ne sellaiset sitten ovat, joissa osa taikinasta vaihdetaan esim. tuorejuustoon...

      Poista