1.3.2013

Lounastreffit @ Boulevard Social- pienoinen pettymys


Pihistelyviikon pihistelyt menivät vähän pieleen, kun osuttiin miehen kanssa taas Hesan keskustaan molemmat lounasaikaan. Olin jo aiemmin uhannut, että kolmen sarja pitää saada täyteen. Farang on käyty ja Gaijin nautittu - tällä kertaa oli vuorossa Boulevard Social.

Siinä se on ihan Gaijinin kyljessä Bulevardilla, kunhan vain valitsee sopivan oven. Tulevaisuudessa tosin meille taitaa se oikea ovi viedä ennemminkin Aasiaan kuin Välimeren rannoille. Odotukset olivat korkealla, mutta Boulevard Social jätti vähän mitäänsanomattoman fiiliksen. Miljööstä pidimme kovasti. Bistromainen tunnelma seinäpenkkeineen ja peileineen on mielenkiintoinen ja viihtyisä. Tosin naapuripöytien läheisyys oli jo vähän häiritsevääkin. Viereinen pöytäkeskustelu kuului korviin melkein paremmin kuin vastapäätä istuvan seuralaisen puheet.

Ruoka oli ihan ok. Tosin "ihan ok" 68 euron lounaslaskusta kahdelle hengelle ei oikein ole riittävän tasoinen kehu. Tällä kertaa emme vain miehen kanssa oikein innostuneet. Oma alkuruokani eli paahdettu kukkakaali tahinijugurtin kera ei maistunut oikein miltään. Odotin paahteista kukkakaalia ja vähän terävääkin tahinikastiketta, mutta annos oli pliisu. Hyvänmakuinen, mutta pliisu. Isännän maissilla kuorrutettu kana "ras el hanout" oli sentään herkullista. Pääruuaksi minä otin lammaskebabit ja isäntä polentaa minttusienillä. Molemmat olivat hyviä, mutta täytyy sanoa, että lampaassa ei ollut paljon muuta makua kuin jeera. Lisukkeena olleet kurpitsakastike ja munakoisokastike olivat kylmiä, mikä sinänsä ei häiritsisi, jollei kurpitsakastike olisi tuntunut suoraan erittäin kovalla teholla olevasta jääkaapista pöytään laitetulta. Se ei mielestäni oikein sopinut lämpimän ruoan kylkeen, eikä itse lisuke maistunut oikein muulle kuin kylmälle. Polenta oli taivaallisen pehmeää ja sienet maistuivat mukavasti mintulle. Ainakin se lusikallinen, jonka isännän lautaselta koukkasin.

Jälkiruoka näytti ihanalta. Talon "softis" tuoreiden marjojen kera oli kuitenkin vain keskinekertainen. Minusta pehmis on jäätelönä sellaista melkein kermamaista mössöä, joka sulaa nopeasti. En tiedä, voiko jäätelöstä sanoa sen olevan liian kylmää, mutta siltä se tuntui. Makukaan ei ollut sellainen kermaisen täyteläinen, jota olen tottunut vaniljajäätelöltä vaatimaan. Meistä ei kumpikaan syönyt jäätelöään loppuun. Kun tietää jälkiruokavatsojemme koon noin yleisesti, niin kulhon pohjalle jäänyt jäätelö kertoo aika karua kieltä.

Palvelu oli ystävällistä ja ihan ripeääkin huolimatta ihan täydestä talosta saapuessamme. Juuri ja juuri saimme lounaamme syötyä luvatussa tunnissa, ennen kuin isäntä juoksi palaveriin Kampin suuntaan.

Nyt on sitten kaikki kolme paikkaa kokeiltu kahden lounaan ja yhden päivällisen merkeissä. Isäntä tosin kävi kerran lounaalla Farangissakin, mutta sitä ei lasketa. Jätti mokoma minut kotiin ja meni työkavereiden kanssa. Minun ehdottomaksi suosikikseni näistä kolmesta nousi Gaijin sekä miljöön että ruoan puolesta. Sinne palaan aivan varmasti vielä uudelleen. Farang oli myös hyvin mielenkiintoinen ja herkullinen tuttavuus (parhaiten muistan ne coctailit!), mutta siirryttäessä Aasiasta Välimeren suuntaan innostuksemme laimeni huomattavasti. Joko Boulevard Social on vielä raakile ja kehittyy - tai sitten Tom Björck ja Matti Wikberg siirtyivät ruokakulttuurissa liian kauaksi mukavuusalueeltaan onnistuakseen yhtä täydellisesti. Jos asiakas kuiskaa pöydässä seuralaiselleen saaneensa kotona tehtynä parempaa, on parantamiseen vielä varaa. Toivottavasti omistajien aika ja resurssit riittävät antamaan kaikille ravintoloilleen tarpeeksi huomiota oikean tason saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Taitoa riittää, se on selvä.

10 kommenttia:

  1. Aina ei voi voittaa. Taitaa äijät jo yrittää liikaa. käy niinku Gordonille kun ahnehtii liikaa.

    VastaaPoista
  2. Harmi kun ruoka ei ollut odotusten mukainen ja vielä tuolla hinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harmitti vähän meitäkin. Kaiken lisäksi ruoka oli osiltaan tosi herkullista (esim. ne sienet ja polenta), mutta sitten toiset olivat lähinnä keskinkertaisia. Tietysti odotuksetkin olivat Farangin ja Gaijinin jälkeen tosi korkealla. Jossain toisessa ravintolassa en ehkä olisi ollut ihan noin kriittinen.

      Poista
  3. Hami ettei paikka ollut odotusten mukainen. Kävin itse tuolla viime kesänä, ja pidin kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se ruoka huonoa ollut, muttei kyllä Farangin ja Gaijinin tasoistakaan. Keskivertosuomalaiseen verrattuna tosi hyvää, mutta... kun tuolta pitäisi voida odottaa enemmän.

      Poista
  4. no hyvä eten ole yksin- aloin jo epäillä oman seurueemme arvostelukykyä... :-/ yksimielinen tuomio myös kaikki raflat kiertäneenä oli, että ei ole farangin voittanutta, ei. ja itse lähi-idässä asuneena, reissanneena ja syöneenä ei se musta niitä välimeren makuja ihan kyllä maaliin saa... parhaat annokset tuntui olevan hieman vesitettyjä versioita farangin ja gaijinin makumaailmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vesitetty on just oikea sana. Ateria oli suoraansanottuna pikkuisen pliisu...

      Poista
  5. kävin muutama viikko sitten Boulevard Socialissa lounaalla ja perjantaina kävin likkakaverini kanssa illalla ruokailemassa, kummastakaan kerrasta ei todellakaan mitään moitteen sanaan ruuan suhteen päin vastoin aivan loistavaa. Tomi osaa asiansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä he ovat saaneet hommansa kasaan tässä välissä. Hienoa, jos näin on. Olimmekin tuolloin vähän pettyneitä juuri siksi, että odotukset olivat niin korkealla Farangin ja Gaijinin jälkeen.

      Poista