23.3.2013

Jonkunlainen pannukakku kai tämäkin...


Clafoutis on leivonnainen, jota voi höystää kotoa kulloinkin löytyvillä herkuilla. Perinteisin höyste lienevät kirsikat, mutta onnistuu se viinirypäleilläkin. Niitä nimittäin sattui olemaan puolikas rasiallinen pöydällä. Ei vielä pahentuneina, mutta ei enää ihan parhaimmillaan. Tähän ihan omiaan.

Sen verran hyvää oli, että katosi nopeammin kuin tekijä ehti apajille. Juuri ja juuri ehdin nappaamaan viimeisen kulmapalan.

 Viinirypäle-clafoutis

puolikas rasiallinen viinirypäleitä
5 kananmunaa
60g voita + pikkuisen pannuun viinirypäleiden kanssa
3dl maitoa
1,5 dl sokeria+ pikkuisen ripoteltuna päälle
80g jauhoja
ripaus suolaa

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Riko kananmunien rakenne haarukalla. Lisää sokeri ja suola ja vatkaa hivenen vaahtomaiseksi. Lisää sulatettu voi ja sitten jauhot. Sekoita joukkoon maito.
Halkaise viinirypäleet kahtia ja tarkista, ettei niissä ole siemeniä. Kypsennä puolikkaita hetki  (5min) miedolla lämöllä  voissa pannussa. Kaada ne voidellun uunivuoan pohjalle ja valuta taikina päälle. Kypsennä uunissa 20min ja tarjoile haaleana. Ripottele päälle vielä halutessasi sokeria juuri ennen tarjoilua.

12 kommenttia:

  1. Tuo rakenne on juuri sellainen, etten osaa päättää pidänkö vai en :D

    VastaaPoista
  2. Tämä resepti tuli kuin tilauksesta, kiitos! Meillä on viinirypäleitä, joilla on sama tilanne kuin teillä. Pitäisi saada äkkiä hyötykäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä,että on hyötyä. Tällaisiin saakin aina kivasti potentiaaliset hävikit katoamaan... Toinen hyvä konsti on crumble

      Poista
  3. Kuulostaa todella maukkaalta...minulle :)
    Jos vain olisi kirsikoita...mutta viinirypäleet ovat myös hyviä :)

    VastaaPoista
  4. Minna,olipa vaatimaton otsikko nun katsoo minkä herkun sen piti sisällään:) onhan tämä enemmän kuin "jonkunlainen" !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, oli sitten positiivinen yllätys ;-) - eikös kuitenkin voi sanoa pannukakuksi, kun kerran on maitoa, munia, sokeria ja jauhoja...

      Poista
  5. Olen tainnut joskus syödä luumuilla täytettyä clafoutista.Ja kuten Jones tuolla sanoo,vähän liian vaatimaton otsikko;D

    VastaaPoista
  6. Tällaista ei ole koskaan itse tehty, joten kokeiluun menee, kiitos.

    VastaaPoista