10.2.2013

Pikkubasilika, minimunakoisot, miniporkkanat, korianteri, pyöreä chili, espanjalainen chilipaprika...


Kevät tulee ! Varma merkki siitä, ovat meille kotiin ilmestyvät siemenpussit. Tänä vuonna olen myös ollut ahkerana jo helmikuussa ja KERRANKIN on chilit kylvetty melkein ajoissa. Katsotaan, mitä niistä sitten tulee.

Vähän karkasi mopo käsistä siemenpusseja ostaessa sillä piha ei ole suuren suuri. Edessä on muutaman uuden ison ruukun ostaminen. Siemenpusseista löytyy pikkubasilikaa, minttua, korianteria, lehtipersiljaa, minimunakoisoja, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, miniporkkanoita, kahdenlaista chilipaprikaa, amppelitomaatteja, härkäpapuja, kiinansipulia... Katsotaan, mitä mahtuu ja mihin.

Kuten kuvasta näkyy, kokeilen tänä vuonna uudenlaista idätysmetodia. Löysin Cittarista sellaisia pieniä turvebrikettejä, jotka laitetaan veteen turpoamaan ennen siementen kylvämistä. Tarkoituksena on lisätä multaa noihin biohajoaviin purkkeihin sitä mukaan, kun taimet lähtevät alkuun. Näin vältämme jokavuotiset purkkisulkeiset ja muoviset jätteet, siis ainakin noin teoriassa.

Nyt sitten vaan kastellaan ja odotetaan. Ainakin maaliskuuhun saakka. Silloin on edessä seuraavien siementen kylväminen...

10 kommenttia:

  1. Jee! Kiitos tästä. Nyt minäkin - ekaa kertaa historiassa - pääsen liikkeelle ajoissa! Huh. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ajoissa aloittaminen onkin yllättävän hankalaa :-)

      Poista
  2. P. S. Ihania kylvöjä sulla! Mihin kaikkeen käytät chiliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huu, vaikka mihin. Pastakastikkeisiin, patoihin, salaatinkastikkeisiin, miedompia täytetään... Tosi monikäyttöinen ja käyttötarkoitus riippuu ainakin meillä vahvuusasteesta. En kamalasti tykkää käyttää niitä kaikkein tulisimpia, mieluummin lempeän hedelmäinen maku ja lämpö kuin kitalakea polttava tulisuus.

      Poista
  3. Kivat kupposet pikku vihannesten ja yrttien aluille(ensin ajattelin että mitä ruokaa noissa on kun näin pikaisesti kuvan;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niissä ruokaa... toivottavasti sitten jossain vaiheessa ;-)

      Poista
  4. Minä taas mietein otsikon nähdessäni, että mitähän ruokaa olet noista aineksista mahtanut tehdä.:D No, ihan vielä niistä ei ruokaa pääse laittamaan, mutta eiköhän sekin aika vielä koita, kun hyvissä ajoin olet kasvatuksen aloittanut.:) Siemenet ovat kauppoihin ilmestyneet, ja edellisviikonloppuna ostin itsekin aikamoisen kasan siemenpusseja. Vihanneksia, juureksia ja kukkia.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aika hauskan kasvispadan voisi saada aikaiseksi ;-) Toivottavasti sitten kesällä näistä saadaan ainakin jotain...

      Poista
  5. Latva-artisokat on kasvamassa ja puolet jo itänytkin. Saa nähdä säilyvätkö hengissä, aika monta kertaa pienet puutarhurit käyneet "kasveja hoitamassa" omien sanojensa mukaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin nuo kipot ovat saunakamarissa oven takana. Vähän liian hämärässä varmaan, mutta ainakin turvassa tuon meidän melkein 2v puutarhurin pikku kätösiltä ;-)

      Poista