15.1.2013

Pellillinen makeaa



Peltipiirakat ovat makeannälkäisen perheen ruokahuollon pelastus. Meitä kun istuu pöydässä 5 sokerihiirtä, niin pienempi kakku katoaa kerralla. Uunipelti on sentään kooltaan sen verran iso, ettei tarvitse heti ruveta uudelleen leipomaan, vaikka kyllä minulla tämänkin kanssa meinasi tulla kiire saada edes joitakin paloja pelastettua myös pakkaseen.

Ei tätä kuitenkaan ihan kerralla syöty. Vanhemmat reseptit ovat sen verran tuhtia tavaraa, että yksi pala riittää jälkiruoaksi tai kahvin kanssa. Tällä reseptillä on minunkin vihossani ikää jo yli kaksikymmentä vuotta. Kummitädiltäni sen aikoinaan bongasin ja siitä lähtien on sitruunainen rahkapiirakka ollut osa vakinaista repertuaaria. Kummitädiltäni on peräisin muitakin hyviä reseptejä.

Hiukan kevensin ja vähensin voin määrää, mutta vieläkin taitaisi vähemmällä onnistua. Tässä kuitenkin resepti sellaisena kuin sen tällä kertaa tein.

Sitruunainen rahkapiirakka 

Sekoita keskenään

4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
225g sulaa voita

Jaa seos kahteen osaan, joista toinen on tortun pintapuoli. Pohjaan lisätään

1 kananmuna
1 lasi piimää

Valmista myös täyte sekoittamalla keskenään

2 purkkia maitorahkaa
1 lasi sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu (modernina lisäyksenä myös sitruunan kuori niin maistuu vahvemmin)

Levitä pohja pellille, lisää täyte ja ripottele lopputaikina murusina päälle. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes pinta ruskistuu.

EDIT P.S. Seuraava pellillinen makeaa löytyy täältä...

18 kommenttia:

  1. Minulla on oleellisesti sama resepti, jota olen virittänyt milloin mitenkin. Olen laittanut rahkaseoksen alle kevyesti hillottua raparperia, omppua ja päärynää raastettuna, karviaishilloketta, kastanjahilloa... Piimän tilalla on usein ollut maustamatonta jogurttia.
    Monet vanhat ohjeet ovat kyllä niiiiiiin hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhassa vara parempi vai miten sitä sanotaan. Olen tässä viime aikoina kummasti palannut taas vanhojen suosikkien pariin. Tätä reseptiä on tosi helppo tuunatakin :-)

      Poista
  2. Sitruunaista rahkapiirakkaa ei olekaan koskaan tullut tehtyä, muita versioita kylläkin. Nappaan ehdottomasti tämän reseptin mukaani, rahkapiirakat ovat lemppareitamme! Tämä sopisi varmaan pääsiäisajan herkuksikin.

    VastaaPoista
  3. Vanhassa vara parempi vai miten se nyt menikään :). Herkullisen kuuloinen piirakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis veit sanat suustani... Tää oli hyvää ihan pakkasesta pois otettuna ja mikrossa lämmitettynäkin...

      Poista
  4. Juuri laitoin saman reseptin, eikä minullakaan ole tarkempaa reseptin alkuperää, mutta vanha on :)ja niin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great minds think alike... tämänkaltaisia reseptejä on liikkeellä varmaan useampiakin. Kyllä ne isoäidit osasivat tehdä herkkuja :-)

      Poista
  5. Mulla oli vähän samantapainen mustikkapiirakan resepti.. Mutta ai kun tämä kuulostaa hyvältä. Niin teen tätä sunnuntaina kun yksi työurakka on saatu päätökseen.

    VastaaPoista
  6. Kannattaa kokeilla. Tämä on niin helppo, ettei uskoisi lopputuloksen olevan niin herkullinen :-)

    VastaaPoista
  7. Olipa hyvää (tai onpa, vähän on vielä jäljellä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit :-) Meillä tätä tehdään aika säännöllisesti...

      Poista
  8. tää on hyvää! justiin laitoin omaankin blogiini version tästä :) se tosin kulkee nimellä isoäitin piirakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on varmaan yhtä monta versiota kuin on isoäitejäkin ;-) - ja kaikki hyviä!

      Poista
  9. Tämä on kyllä niin hyvää! Sitruuna on minulle tämän piirakan juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin :-) Tätä voi tehdä uudelleen ja uudelleen, eikä yleensä koskaan kyllästy.

      Poista