7.1.2013

Häntäpalaherkkua


Gordon Ramsayn häränhäntäkeitto-ohjetta on meillä tehty monasti talvipäivien iloksi. Sitä vaan tuntuu aina tulevan liian vähän ja se loppuu liian nopeasti. Tällä kertaa pöytään istui meidän Toto mukaanluettuna kuusi nälkäistä, joten soppa muuntui riittoisaksi pasta-ateriaksi. Ei ollut yhtään huonompaa. Varsinkaan, kun höystettiin vielä uunitomaateilla.

Uunissa käyttäminen onkin tähän vuodenaikaan ainoa tapa saada tomaateista edes jonkunmakuisia. Varsinkin kirsikkatomaattien kanssa herkkua, siis sellaisten terttutomaattien, jotka vielä edes tuoksuvat jotenkin tomaatille.

Leikataan puoliksi, laitetaan oliiviöljyllä voideltuun vuokaan. Ripotellaan päälle suolaa, pippuria, balsamiviinietikkaa, oreganoa ja mitä muuta mieleen juolahtaa. Pistetään 150 asteiseen uuniin vähintään 40 minuutiksi. Parhaita olisivat, kun pistäisi uunin sitten pois päältä ja jättäisi tomaatit sinne yöksi, mutta nyt ei ehditty.

Häränhäntä-pasta 
(viidelle tai kuudelle iltaruoaksi ja lämmitettynä seuraavan päivän lounaalle vielä muutamalle)

1,6 kg lihaisia häränhäntäpaloja
4 rkl vehnäjauhoja + suolaa ja pippuria
oliiviöljyä
1-2 porkkanaa ja sellerinvartta tai kaksi kourallista kuivattuja keittovihanneksia
laakerinlehti
timjamia, oreganoa tai  muuta kotoa löytyvää yrttiä
1 rkl pippureita
3 rkl tomaattipyreetä
kaksi pikkupulloa punaviiniä (n.4-5 dl)
lihalientä tarpeen mukaan (meillä tehtiin fondihyytelöstä)
silopersiljaa

1 paketti pastaa
parmesaania 

Putsaa häntäpaloista liika rasva ja viillä kalvot, ettei vedä kippuraan. Laita muovikulhoon (tai -pussiin) jauhot, suolaa ja pippuria ja hölskytä häntäpalat sisällä tasaisesti jauhotetuiksi. Ruskista paloja padan pohjalla oliiviöljyssä ja nosta sivuun eli pari minuuttia per puoli.

Lisää pataan öljyä ja kuullota kasviksia siinä hetki. Sekoita joukkoon tomaattipyree, punaviini, yrtit ja pippurit. Lisää lihapalat ja lihalientä niin paljon, että palat peittyvät.

Kypsennä kannen alla padassa uunissa noin 3 tuntia 150 asteessa.

Ota lihat pois padasta ja valuta liemi siivilän lähi. Irrota liha pois luista ja "revi" suikaleiksi. Lisää liemeen.

Keitä pastaa paria minuuttia ohjeen mukaista vähemmän. Lisää pasta liha kastikkeeseen. Pidä huoli siitä, että myös pastan keitinlientä tulee pikkuisen mukana. Sekoita ja anna pulputtaa liedellä pari minuuttia.

Nosta pastaa kulhoihin, raasta päälle parmesaania ja ripottele tuoretta silopersiljaa. Pasta on hyvää näinkin, mutta kaipaa minusta pikkuisen hapokasta terävyyttä. Sitä saa juuri sopivasti, kun lisää sekaan vielä jokaiseen kulhoon muutaman uunitomaatinpuolikkaan.

Jos tämä ei täytä ja lämmitä talvisäässä, en tiedä mikä sen tekisi. 

p.s. Jälkkäriäkin aina tarvitaan, joten Copycat iski jälleen ... kurkkaa täältä millä on herkuteltu viime aikoina

4 kommenttia:

  1. ...ja mun gulassi juo koko pullon punkkua: Epistä;-)

    Tuhti, ihana ruoka. Minullakin on tuhti pennepastaversio, mutta se on kanaan. Ja juustoa säästämättä.

    Olen aivan hulluna tomaatteihin, joten nyt ovat kaikki neuvot tarpeen: Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janoisia patoja :-)

      Minäkin rakastan tomaatteja - siksi olen talvikuukausina niin surkeana niiden takia.

      Poista
  2. Meillä kokoeillaan tänään tätä. Prisamssa oli vain 800g häntää, joten osan tilalle tulee ossobuco-lihaa.

    Mä en edes juuri viitsiä ostaa tomskuja joulu-tammikuussa, tulee vain paha mieli :( Perjataina erhedyin ja ei ollut bruchetat kuten kesällä (oli tuota leipää josta piti päästä eroon)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla - toimii kyllä varmaan ossobucollakin.

      Mä kanssa vältän tomaatteja, mutta välillä on ihan pakko saada. Onneksi on näitä kiertokeinoja :-)

      Poista