31.12.2013

Kirjallinen taustapeili 2013 osa I - statistiikkaa

Tuliko luettua ? 

Tänään on uudenvuodenaatto. Se on siis taas se aika vuodesta. On aika pysähtyä ja vilkaista taustapeiliin, josta heijastuukin monessa mielessä mielenkiintoinen ja erilainen vuosi. Kirjoja näkyy kuvassa hurja määrä, ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aloitetaan siis niistä.

Tiesin jo vuoden alussa, että aikaa lukemiseen olisi aivan eri tavalla kuin aiemmin. Töiden loputtua nuorimmainen jatkoi tarhassa äidin miettiessä ja etsiessä suuntaa eteenpäin. Siinä oli hyvä myös välillä lepuuttaa aivoja lukemalla kirjaa. Ehkä havaittavissa oli myös pientä pakenemista joskus hiukan ahdistavastakin tilanteesta. Vuosi myös jatkui enemmän tai vähemmän aktiivisena töiden kannalta, joten kirjoillekin löytyi sekä aikaa että tarvetta.

Loppusaldoksi kertyi oman Excelini mukaan 133 kirjaa. Se on reippaasti yli Goodreadsiin merkitsemän tavoitteeni (120). Voisi sanoa, että onneksi, sillä kaikkia lukemiani kirjoja ei löydy Goodreadsista. Tavoitteen kuitekin saavutin.


Mitä tuli luettua ?

Sitten vähän statistiikkaa. Kuukausittaisesta lukutahdista kirjojen lukumäärän suhteen näkee hyvin muun elämään aktiviteettitason. Tammi-helmikuussa olin paljon kotona, kesä-elokuussa oli hiljaisempaa töiden suhteen lomakauden takia ja joulukuussa lukutahti kiihtyi taas lomaillessa. Heinäkuun lomalla oltiin reissussa, mikä hidasti lukemista kaiken muun kivan tekemisessä viedessä suurimman osan ajasta.


Kuukausittaisen lukemisen käppyrä kertoo myös luettujen kirjojan tyypistä ja paksuudesta. Maaliskuussa oli vuorossa yksi koko kirjavuoden ehdottomista huippuhetkistä eli Haruki Murakamin 1Q84 - Se järkäle vei suuresti tilaa muulta lukemiselta ja loppui silti liian nopeasti. Joulukuussa taas lukuvuorossa oli useita dekkareita ja hömppää - nopeaa lukemista siis.

Noin muuten voi kirjavuoden  todeta olleen fantasiapainotteinen - varsinkin alkuvuodesta tuli luettua useampiakin fantasiasarjoja ja loppuvuodesta löysin itselleni monen muun lisäksi uuden suosikkikirjailijankin, jolla onneksi on laaja tuotanto läpi kahlattavaksi. Tarkoitan tietysti Neil Gaimania, jonka Neverwhere ja American Gods olivat koukuttavia luettavia ja Graveyard Book karmivan herttainen. Fantasiaa läheltä liippaavat tietysti myös steampunk, dystopiat ja maaginen realismi. Vuoden mieleenpainuvimpia tuttavuuksia ovatkin ollet Emmi Itärannan Teemestarin kirja ja Hugh Howeyn Siilo dystopioista ja maagisessa realismissa tuo jo mainittu Murakami ja tietysti (!) Pasi Ilmari Jääskeläinen


Dekkarit ovat aina kuuluneet lukulistalleni, eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Kesäkuussa vietin oikein dekkarikuukauttakin, sillä nehän kuuluvat tietysti ehdottomasti kesään - ja jouluun, jolloin oli huomattava dekkaripiikki niin luetuissa kuin blogatuissakin dekkareissa. Mielenkiintoista oli löytää "uusia vanhoja" dekkareita eli sähköisiä uusia painoksia vanhemmista herkuista. Vanhemmissa dekkareissa vaan on sitä jotain. Helmiä olivat myös kaksi uutta suomalaista tuttavuuttani eli Antti Tuomainen ja Vera Vala - molemmat tarjosivat mielenkiintoista ja viihdyttävää lukemista. Ulkomaisista mieleen jäivät parhaiten Flynnin Gone Girl (Kiltti tyttö) ja Watsonin Kun suljen silmäni.

Muista kirjavuodesta nousevat erityisesti mieleen Joel Haahtela, iki-ihana Virginia Woolf ja ranskankielinen rakkauteni Jean d'Ormesson. Syksyllä minulla oli sattumalta käsissäni yksi Finlandia-ehdokkaista, kun lista julkaistiin ja siitä sitten jatkoin useammankin läpi. Ihan kaikkia en ehtinyt Asko Sahlbergin Herodes odottaa Kobossa sopivaa fiilistä ja Westö on vielä ihan hankkimattakin.

Tässä onkin hyvä kohta vilkaista myös luettujen kielijakaumaa. Tämä vuosi on ollut ehdottomasti kotimaisten kirjailijoiden ja suomeksi lukemisen vuosi. Vielä viime vuonna suomenkielisten ja englanninkielisten määrä oli suurin piirtein tasoissa. Tänä vuonna suomenkielisiä on tullut luettua huomattavasti enemmän ja niistä suurin osa on ollut myös kotimaisten kirjailijoiden tuotantoa.


Alkuvuodesta uhosin vuodesta tulevan myös ranskaksi lukemisen vuosi ja kyllähän minä petrasin. Olen lukenut kokonaista 8 ranskankielistä kirjaa vuoden aikana, kun viime vuonna vastaava luku oli vain 5. Suunta siis on hyvä.


Miten luin ja bloggasin ?

Oma rakas Koboni on kohta kaksivuotias. Olen tullut siitä täysin riippuvaiseksi ja se näkyy myös sähköisten kirjojen osuudesta luetuissa kirjoissa. Peräti 76% lukemistani kirjoista on ollut e-kirjoja. Uutta on myös äänikirjojen tuleminen. Olen kuunnellut vuoden 2013 aikana 4 äänikirjaa ja ne pääasiassa vuoden loppupuolella. Enää en osaa oikein kuvitella lähteväni julkisilla liikennevälineillä minnekään ilman, että samalla kuulokkeista kuuluu lukemista. Muualla en tosin sitten olekaan oikein äänikirjoihin vielä päässyt sisälle. Kokatessakin kuuluu usein sen verran muita ääniä, että kirjan kuuntelu samalla on vähän hankalaa.


E-kirjojen suureen osuuteen luetuissa on osaltaan vaikuttanut myös blogiyhteistyöni Elisa Kirjan kanssa. Muutenkin olen tänä vuonna saanut kustantajilta (ensimmäistä kertaa ikinä) jonkin verran kirjoja luettavakseni. Tämä, muut ostokseni netissä, messuilla jne., kuin myös siskolta lainaksi saatujen lukumäärä on johtanut tänä vuonna vähän häpeälliseenkin tulokseen. En ole lainannut kirjastosta varmaan kymmentä kirjaa enempää... lukemista on ollut niin paljon tarjolla kotona muutenkin. Lasten kanssa olen tietysti yrittänyt käydä kirjastossa, mutta kun isommat pojat ovat niin nihkeitä lukemisen suhteen ja nuorimmainen keskittyy lähinnä Barbapapoihin, joita meillä on kotona vino pino, niin siitäkään ei oikein ole ollut kirjastoaktiivisuuden kannalta apua.

Sponssattujen kirjojen osuus kokonaisuudessaan lukemistani on ollut vajaa kolmannes. Paljon on siis tullut myös itse ostettua tai siskolta lainattua.


Kunnianhimoisena tavoitteenani on ollut blogata kaikista lukemistani kirjoista. Se ei tietenkään tarkoita omaa artikkelia jokaisesta - kaikki kun eivät sellaista yksinkertaisesti edes ansaitse - mutta jotain voisi mainita edes jossain. Ihan en ole tähän tavoitteeseeni päässyt ja jostain kumman syystä bloggaamatta on jäänyt ehdottomasti bloggaamisen arvoisia kirjojakin, kuten esim. Kazuo Ishiguron A Pale View of Hills ja Pekka Hiltusen Sysipimeä. Saa nähdä saanko palattua niihin vielä.



Huh,huh 

Tulipas tuossa katsottua useampikin käppyrä tämän bloggaajan kirjoista 2013. Hatunnosto, jos jaksoit lukea loppuun.  Taidan lopettaa tältä erää tähän, vaikka paljon on vielä kertomatta. Kaikista vuoden 2013 kirjallisista tapahtumista ja tempauksista riittää juttua hyvin vielä toiseenkin blogiartikkeliin. Niin, ja onhan sitä ollut elämässä jännittäviä käänteitä lukemisen lisäksi muitakin.

30.12.2013

Jännitystä vuoden loppuun - S.J.Watson : Kun suljen silmäni

 S.J.Watson : Kun suljen silmäni 
Oma ostos Elisa Kirjan joulualesta

Minä luen usein englanninkieliset kirjat alkukielisinä. Tämä johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin kuvittelen alkukielisen kuitenkin olevan jotenkin käännöstä parempi. Onhan siinä se "aito" kirjailijanääni jäljellä. Toiseksi, alkukieliset ekirjat ovat tähän saakka olleet reippaasti suomennettuja halvempia. Sanon täähän saakka, sillä vielä voimassa olevan (6.1.2014 saakka)  Elisa Kirjan joulualen kirjoja selaillessani tapahtui ensimmäisetä kertaa, että suomenkielinen käännös oli alkukielistä halvempi (vertasin Kobon hintoihin). Kaiken lisäksi kyseessä oli kirja, josta on Blogistaniassa puhuttu aina silloin tällöin ja joka löytyy lukulistaltani. Arvaatte löydön lopputuloksen...

Ostos kannatti. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jonka lukemista on osannut jättää ennen viimeistä sivua. Kobosta loppui virta pahasti kesken ja minä roikuin huonossa asennossa iltayöstä olohuoneen tuolissa laturin johdonpäässä lukemassa viimeisiä sivuja. Oli pakko tietää, miten kirja oikein päättyisi.

Jo alkuasetelma on mielenkiintoinen. Christine herää joka aamu muistamatta viimeisen 20 vuoden tapahtumia. Väliin hän kuvittelee olevansa lapsi, väliin nuori nainen. Vierestään hän löytää Benin ja kuulee tämän kertomana samat asiat uudelleen ja uudelleen. He ovat olleet naimisissa yli 20 vuotta ja Ben on paikalla tukemassa ja auttamassa, rakastamassa. Sitten Christine saa salaa tapaamaltaan lääkäriltä ohjeen kirjoittaa päiväkirjaa muistiin päivien tapahtumia ja pieniä muistokatkelmia. Tarkoituksena on rakentaa päiväkirjasta muistin tuki ja aktivoida vanhojen muistojen avulla yhä uusia ja uusia takaumia.

Hoito tuntuu tehoavan, mutta muistaessaan yhä enemmän menneisyydestään, Christine astuu samalla keskelle synkkiä ja pelottavia tapahtumia. Yht'äkkiä todellisuus ei enää olekaan yhtä muistojen kanssa. Mikä sitten lopulta on totta ja mikä mielikuvituksen kudelmaa ?

Watson kuvaa muistisairaan todellisuutta elävästi. Millaista se oikein voi ollakaan, kun tietää jotain tapahtuneen, muttei millään saa mieleensä mitä  ? Miten pelottavaa on ajatella olevansa vasta 17-vuotias vaikka kylpyhuoneen peilistä vastaan katsoo keski-ikäinen nainen ? Minä olen huono muistamaan vanhoja tapahtumia. Meillä se on mies, joka muistelee ensi tapaamisia tai alkuseurustelun romanttisia tilanteita. Silti tiedän oman identiteettini koostuvan hurjasta määrästä pieniä tilanteita, tapahtumia, muistoja - Mitäs jos niitä ei yht'äkkiä enää olisikaan ?

Kun suljen silmäni on jännittävä, olematta kuitenkaan liian pelottava. Tarina koukuttaa ja jännite säilyy aivan viimeisille sivuille saakka. Jossain toisella kolmannekselle rytmi vähän hidastuu ja mielessä käy pieni hoputus. Ihan kaikkea ei tarvitsisi kuvailla niin tarkasti ja lukija toivoo Christinen toimivan eikä vain miettivän. Sitten tahti kiihtyy ja sitä huomaa, että ne hitaammat ajatuksetkin olivat tarpeen tarinan ymmärryksen kannalta.

Tämä on sarjassamme "kannattaa lukea" ja onhan sitä ilmestymisensä (Bazaar 2011) jälkeen luettukin, ihan bloggaajienkin toimesta. Tässä linkki muutamiin äkkiseltään löytämiini juttuihin.
Nenä kirjassa
Luettua
Oota luen eka loppuun
Järjellä ja tunteella 
Kirjoihin kadonnut 

29.12.2013

Eteläistä aurinkoa pohjolan pimeään - Sunnuntailounas




Pimeän keskellä piristää lounas ystävien kanssa. Teemana oli eteläinen Ransla, ohjelmana rantakävely. Kerrankin ilma suosi, emmekä saaneet kylmää suihkua niskaamme matkan varrella.

Eteläisen teeman mukaisesti tomaatilla oli menussa suuri rooli. Ensin syötiin siivuja tomaattipiirakasta, jonka reseptin olen bongannut sekä ranskalaisesta reseptivihosta että ranskalaisesta ruokalehdestä. Ilmeisen yleinen aperitiivipiirakka siis. Sopi hyvin laventeli-viinin kaveriksi (tilkka laventelilikööriä lasin pohjalle ja päälle valkoviiniä).

Sitten siirryttiin Baskimaahan ja syötiin kanaa tomaatti-oliivikastikkeessa kardemummariisin kera. Jälkkäriksi oli kahvia, taateli-inkiväärikakkusia ja kokoelma Ranskan Mamien lähettämiä jouluherkkuja - tumma nougat, vaalea nougat, suklaakuorrutteinen nougat ja marsipaaniset Calissons d'Aix-makeiset maistuivat ihanilta kahvin kera. Ihan tulivat kesän aurinkoiset lomapäivät mieleen.


 Sinappinen tomaattipiirakka 

Voitaikinalevyjä
tomaattia
karkeaa sinappia (moutarde à l'ancienne)
Provencen yrttejä
oliiviöljyä

Kauli hiukan taina ohuemmaksi ja levitä päälle ohuelti sinappia. Siivuta tomaattia ja peitä levyt tomaattisiivuilla. Ripottele päälle yrttejä ja valuta hiukan oliiviöljyä.

Paista 200 asteessa 15-20 min, kunnes taikina on hiukan ruskistunut ja tomaatit näyttävät kypsiltä. Anna jäähtyä hetken ja tarjoile haaleana palasiksi leikattuna.


Kauniista kukista iloinen mieli :-)

Eläväistä Intiaa ja dekkaria - Tarquin Hall : Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus

Tarquin Hall : Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus
Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta 

Kun ei kokkaa, jää aikaa lukemiseen. Olen surutta ja huonoa omaatuntoa potematta istunut sohvalla lukemassa isännän häärätessä keittiössä. Lukutahti onkin tässä joululomalla ollut kova, melkein kirja päivässä. Tietysti olen lukenut myös muuten kuin ruoanlaiton aikana - nukutuskirja on pysynyt käsissä iltaisin nuorimmaisen suljettua silmnsä jo kauan sitten.  Äidin unet ovatkin sitten jääneet vähän turhan lyhyiksi.

Mitä sitten olen lukenut ? Viime päivät ovat olleet aika dekkaripitoisia. Ensimmäisenä käteen tarttui Gummerukselta luettavakseni saamani Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus. Kevyehkö dekkari Intian niemimaalta.

En ole koskaan käynyt Intiassa. Maa on minun mielikuvissani täynnä hajuja ja hälyä, lehmiä, pakokaasua, kaaosta ja värejä, leiskuvia värejä ja hiekan vaaleutta, likaa. En tiedä olenko käsittänyt edes sinnepäin oikein, mutta sellaisen kuvan maasta antaa myös Tarquin Hallin intialaisesta etsivästä kertova dekkari.

Kirjan parasta antia onkin nimenomaan intialaisen elämänmenon kuvaus, eikä pelkästään miljöömielessä. Palvelijoiden asema, kastien vaikutus vielä nykyintiassakin sekä naisen asema kodissa ja kodin ulkopuolella ovat omassa roolissaan tarinan etenemisessä. Vish Purin äiti on yhtä huolehtiva ja kykeneväinen kuin äidin yleensäkin kaikkialla maailmassa ja hän selvittää poikaansa kohdistuvaa uhkaa taitavasti vanhan rouvan statustaan hyödyntäen. Vaimo taas huolehtii "pullukastaan" ja tämän ruokavaliosta rautaisella kädellä - osaksi siksi, että niinhän naisen kuuluukin tehdä ja mitä muutakaan hänen elämäänsä sitten pitäisi kuulua ?

Pyylevä etsivä kutsutaan etsimään merkittävän asianajajan kotoa kadonnutta palvelijatarta. Korruption vastaisilla toimillaan vihamiehiä hankkinutta päämiestä syytetään palvelijattarensa murhasta tämän kadottua salaperäisesti. Samanaikaisesti myös arvovaltainen kenraali etsii Vish Purin apua tyttärentyttärensä sulhaskandidaatin taustojen tarkistamiseksi. Vish Puri apureineen ryhtyy toimeen. Apureilla muuten sivumennen sanoen on omituiset nimet kuten Loisteputki tai Kasvovoide. Onkohan tämä joku intialainen tapa vai vain Vish Purille ominainen juttu ?

Juoni vähän poukkoilee paikasta toiseen ja päähenkilö on kaikessa rakastettavuudessaan myöskin omahyväinen ja hitusen ärsyttävä. Toisaalta pieni ärsyttävyys on ihan hyvästä. Se tuo pientä pikanttia lisämaustetta itse tarinaan. Dekkarina kirja on aika keskinkertainen eikä mitenkään hurjan jännittäväkään, mutta rikas intiakuvaus korvaa puutteet moninverroin. Tosin mielessä käy, tunnistaisivatko intialaiset maataan kuvauksesta ? Kirjailijahan on itse asiassa englantilainen. Joka tapauksessa viihdyin Vish Purin matkassa sen verran hyvin, että tulen varmaan lukemaan sarjan toisenkin osan. Sillä kun on niin mielenkiintoinen nimikin : "Nauruun kuolleen miehen tapaus" Ehkäpä pienet tarinankerronnan puutteetkin ovat kokemuksen myötä korjaantuneet...


Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta

28.12.2013

Kun bloggaaja kokkausjumin kourissa pyristeli...



"Pitäiskö tehdä jotain uutta hyvää ? Ääh, ei jaksa... toi vanha resepti on ihan ok..."

Lukujumiin jää aina silloin tällöin - siitä yleensä pääsee vaihtamalla kirjallisuudenlajia ainakin parin kirjan ajaksi. Vaan mitä voi tehdä kokkausjumin poistamiseksi ? Minua ei kokkaaminen ole viime aikoina oikein inspiroinut. Hei, enhän minä ole edes lukenut ruokalehtiä, keittokirjojen selailusta puhumattakaan. Isäntä on pääasiallisesti ruokkinut lapset ja jouluna oltiin mummin pitopöydässä.

Jouluruokien ähkyn vähitellen hellittäessa kaipasivat makunystyrät kuitenkin pientä herättelyä. Raikasta, mausteisen lämmintä, hedelmäisen suolaista... Aivojen reseptisolut aktivoituivat vähitellen ja suussa alkoi jo maistumaan kiinalainen viismauste ja ankka ja muutama muu juttu... Salaattiresepti vaatii vielä pientä kehittelyä - ehkäpä joku teistä saa sen hiottua huippuunsa ? Mausteita saisi olla vielä lisää ja hiukan happoa. Hyvin tyhjenivät lautaset kyllä näinkin.

Itämainen ankkasalaatti

Kaksi ankan rintafilettä
kiinalaista viismaustetta
suolaa, pippuria
oliiviöljyä
korianteria
sitruunamehua

salaattia
päärynää
taateleita
kevätsipulia
granaattiomena

manteleita
öljyä ja hunajaa
inkivääriä ja kanelia jauhettuina

Viiltele rintafileisiin ristikko rasvapuolelle, suolaa, pippuroi ja aseta kylmälle pannulle pienen öljyn päälle. Anna lämmetä ja rasvapuolen ruskistua. Ripottele fileille anteliaasti kiinalaista viismaustetta ja käännä pannulle toisinpäin. Molempien puolien ollessa kauniin ruskeat, laita fileet 200 asteiseen uuniin 10 minuutiksi (saat hiukan punertavamman sisuksen kuin kuvassa). Ota pois uunista ja anna vetäytyä vähän aikaa ennen leikkaamista. Kaada päälle loraus sitruunamehua ja ripottele korianteria.

Paahda manteleita hetki pannulla tilkassa öljyä ja lisää reippaasti kanelia ja inkivääriä. Kun mantelit ovat ruskistuneet lisää loraus hunajaa ja anna kiehahtaa. Kaada lautaselle jäähtymään.

Kokoa salaatti. En tehnyt erillistä kastiketta, koska granaattiomenasta tuli mukavasti nestettä siemenien mukana. Niitä saakin salaattiin lisätä reippaasti.

Lapsille tehtiin kaiken varalta myös uuniperunoita - ankanrasvassa tietenkin.


Kyllä äitikin näitä muutaman "maistoi"...

27.12.2013

Se oli sitten siinä tältä vuodelta, mutta lukeminen jatkuu


Jossain vaiheessa vuotta tulin asettaneeksi itselleni lukutavoitteen. Koska vuosi on töiden puolesta ollut sellainen vähän repaleinen, oletin ehtiväni lukemaan peräti 120 kirjaa!

Ehdinhän minä. Vuotta on jäljellä vielä useampi päivä ja Goodreadsin statistiikan mukaan olen saavuttanut tavoitteeni. Oman Excelini perusteella rajapyykki tuli ohitettua jo muutama kirja sitten, Goodreadsista ei vaan ole löytynyt ihan kaikkia lukemiani kirjoja.

Mitä sitten jäi käteen ? Hurja määrä hyviä lukukokemuksia, fantasiaa, historiallista romaania, dekkareita. Uusia lempikirjailijoita, joihin tulen palaamaan. Pasi Ilmari Jääskeläinen ilmaantui lempparien kärkikahinoihin. Miten olenkin onnistunut hänet välttämään aiemmin.  Eeva Tenhunen on vanhempaa, mutta minulle uutta.  Elif Shafak toi lukulistalle vahvaa ja runsasta kerrontaa. Antti Tuomainen erilaista jännitystä. Shimo Suntilan kummat kertomukset osoittautuivat yhdeksi vuoden piristävimmäksi uutuudeksi. Vanhoja tuttavuuksia, joiden pariin olen palannut edustaa Kaari Utrio, jonka epookkiromaaneja olen lukenut tänä vuonna peräti kaksi melkein parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Viimeisenä kirjana tuli luettua Eleanor Cattonin The Luminaries, jota tosin pitää vähän pureskella vielä ennen kuin tiedän, mitä oikein olen mieltä.

Tämä vuosi on muutenkin ollut täynnä kirjoja ja kaikkea ihanaa kirjoihin liittyvää. Aiheeseen pitää  vielä palata toisessa kohtaa, käppyröineen kaikkineen.

Ensi vuoden tavoitekin pitäisi määritellä tai sitten voisi vaan lukea ilman sen kummempia määrällisiä odotuksia. Tällainen tavoitehakuinen ihminen kun osaa luoda itselleen stressiä niinkin määrittelemättömästä asiasta kuin vapaa-ajalla lukeminen. Eikä lukemisessa pääasia ole ollenkaan se sivujen tai kirjojen lukumäärä, vaan sisältö, tarinat.  Vuosi 2014 on (toivottavasti) töiden suhteen kiireisempi, joten aikaa kirjoille tulee olemaan pikkuisen vähemmän. Tavoitteen siis tulisi myös olla huomattavasti alhaisempi, jos sellaisen haluan itselleni asettaa.

Se nyt on kai on kuitenkin sanomattakin selvää, että lukeminen jatkuu - tavoitteilla tai ilman.

26.12.2013

Joulu meni jo melkein... ja tämäkin kirja on luettuna - Milja Kaunisto : Synnintekijä

Milja Kaunisto : Synnintekijä
Arvostelukappale luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta

Joulu oli ja menikin jo melkein. Meillä sitä vietettiin hyvin perinteisesti. Lasten jännitystä lahjoja odottaessa, kirjanlukutuokioita ja tietysti kinkkua, rosollia ja piimäjuustoa nautittiin sopivasti annosteltuina. Nyt kai sitten pitäisi katse kääntää vuoden viimeiseen juhlaan ja miettiä se uudenvuoden menu viimeinkin valmiiksi. Tai sitten vain istahdan taas lukemaan.

Historialliset romaanit, romanttiset hömpät ja dekkarit ovat minun mielessäni erottamattomasti loma-aikoihin liittyviä luettavia. Synnintekijä kuuluu tuohon ensimmäiseen kategoriaan.

"Rehevä, ronski, juureva, vahva, maanläheinen"

Siinä liuta adjektiiveja, jotka tulevat mieleen luettuani Milja Kauniston Olavi Magnuksen nuoruusvaiheista kertovan Synnintekijän. Etukäteen teksteissä varoiteltiin kirjaa riettaaksi, mutta tietynlainen ruumiillisuus kai kuului keskiaikaiseen elämään ja näinollen myös ajasta kertovaan romaaniin. Eihän tarvitse kuin vilkaista keskiajan kirjoituksia, niin tyyli ja aikalaisten suhtautuminen ruumiintoimintoihin tulee selväksi. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Rabelais'n Gargantua, jonka pohjalta kirjoitettu lastenkirja antanee hyvän kuvan. Tyylistä siis, vaikka teema ei seksuaalisuuteen lastenkirjassa tietysti liitykään.

Riettautta tärkeämmäksi lukukokemuksessa nousee rikas ajankuvaus ja Olavi Mauninpojan jännittävistä nuoruuskokemuksista kertova tarina. Nuori opiskelija saapuu jätteistään löyhkäävään Pariisiin haluten tuottaa kunniaa ottoisälleen, Turun piispa Maunu Tavastille. Sorbonnen opiskelijaelämä osoittautuu hyvin toisenlaiseksi kuin Olavi kuvitteli, mutta ystävyys ranskalaisen aatelismiehen Miracle de Servièresin kanssa auttaa muuntautumaan Olavista Olaus Magnukseksi. Sitten vanhat synnit ja niiden seurauksena syntyneet salaisuudet paljastuvat eikä mikään ole enää turvassa.

Juoni ei ole hurjan yllättävä - arvasin salaisuuden jo paljon ennen kuin Olavilla oli käsitystä sen olemassaolostakaan- mutta se on kuitenkin käänteineen tarpeeksi rikas pitääkseen mielenkiinnon yllä. Luin Synnintekijän yhteen putkeen, vaihtamatta välillä kirjaa ja se on minulla aika harvinaista. Eniten kirjassa nautin kuitenkin juuri ajankuvauksesta. Olavin ympärillä kuohuu 1400-luvun Ranska tapoineen ja uskomuksineen. Tekstin runsaus tuo miljöön niin lähelle, että lukijakin voi melkein haistaa Pariisin jätteet ja eteläisen Ranskan metsien tuoksun.

Miljöön rikkaus ja oikealta tuntuminen ei liene sattumaa. Milja Kaunisto elää itse keskiajalta peräisin olevassa luostarikoulun rakennuksess, viljelee yrttejä ryytimaalla ja soittaa urkuja kylän kirkossa. Kuulostaa elämäntajalta, joka tarjoaa nykyaikanakin aistittavaksi tuulahduksia vanhoista ajoista. Hänen edesottamuksiaan ja kylän tapahtumia voi seurata Facebookissa. Milja Kauniston FB-sivu 


Synnintekijän tarina loppuu kesken ja niin kai on tarkoituskin. Trilogian seuraava osa Kalmantanssi, on jo saatavilla sähköisenä Elisa Kirjasta ja painettu kirjakin on tulossa markkinoille heti vuoden 2014 alussa.

Mutta nyt nautitaan vielä joulunpyhien viimeisistä rippeistä. Haistellaan joulukuusta ja syödään viimeiset piparit. Rauhallista tapaninpäivää kaikille !



Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta

22.12.2013

Seikkailutarina joulupyhille

Kim Fay : Kadonneiden muistojen kartta 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Se kuulkaas vetää vatsatauti veteläksi... siksi meillä ei ole pahemmin viime päivinä kokkailtu. Onneksi näitä luettuja kirjoja näköjään riittää tasaiseen tahtiin kirjoitettavaksi, vaikka reseptit vähän vähemmälle nyt taitavat jäädäkin.

Kim Fayn Kadonneiden muistojen kartta sopii hyvin joululoman lukemisten sarjaan. Se on täysverinen seikkailutarina, jossa etsitään Khmerien aarretta 1920-luvulla. Hieman erilaiseksi perinteisistä seikkailutarinoista kirjan tekee se, että sankarina on itse asiassa sankaritar. Tämä näkyy tarinan painopisteen siirtymisenä hieman kauemmaksi toiminnallisesta ryminästä ja lähemmäs myös tunteiden ja motiivien tulkintaa. Tulkintani on tietysti kauhean kliseinen femiinisen näkökulman tunteiden paljoudesta, mutta se nyt vaan tuli väkisin lukiessa mieleen.

Toki kirjassa on myös hurjasti jänniä käänteitä ja ryminääkin. Alussa Irene Blum kokee elämänsä pettymyksen, kun museon johtokunnan vanhat yrmyt ohittavat hänen kokemuksensa ja ansionsa museon kehittämisessä ja valitsevat kuraattoriksi - arvaatte oikein - miehen. Irene janoaa kostoa. Saadessaan käsiinsä isältään perintönä jääneen Khmerien aarteen eli historiallisten kirjoitustaulujen äärelle ohjaavan vanhan päiväkirjan, Irene lähtee vauhdilla aarteenmetsästykseen.

Matkan varrella seurue täydentyy kommunistista vallankumousta kannattavalla ja väkivaltaisen aviomiehen käsissä kärsivällä Simonella, joka tuo mukanaan Khmerien historian asiantuntijan Louisin sekä Marcilla, joka saa Irenen sydämeen sykkimään aivan tietyllä tavalla. Viidakkopoluilla edetessä tulevat selkiytyvät kaikien omat motiivit taulujen löytämiselle ja etsintä äityy kilpajuoksuksi niin kapuloita rattaisiin lyövien paikallisten pikkuvirkamiesten kanssa kuin retkikunnan jäsenten välillä. Kun päästään lähelle temppeliä jännitys tiivistyy ja oma sanansa sanottavana on myös temppelin salaisuuden vartijoilla.

Viihdyttävää seikkailua virkistävällä pienellä painopisteen erilaisuudella. Tämä sopii  jouluisen konvehtirasian seuraksi sohvannurkkaan.

21.12.2013

Kaari Utrio : Oppinut neiti

Kaari Utrio : Oppinut neiti
Elisa Kirjan lukijalahja 

Utrion nimi kirjan kannessa antaa aina takuun viihdyttävästä lukukokemuksesta eikä Oppinut neiti tee siinä poikkeusta. Viihtymisen lisäksi Utrion kirjoista tietää aina saavana aimo pläjäyksen historiatietoa, sellaisessa helposti nieltävässä muodossa.

Kirjan sankaritar on Oppinut neiti Sophia Malm, joka on saanut koulutuksensa peräti Smolnan hienossa naisopistossa. Köyhän neidin on ansaittava elantonsa rikkaiden lapsia opettamalla ja seuraneitinä ja Sophia selviääkin toimissaan mainiosti. Sitten kohtalo heittää hänen eteensä ylpeän paroni Christian Hackfeltin.

Juoni kuljettaa päähenkilöitä niin Pietarin bulevardeilla, Lapin tuiskuissa kuin Helsingin seurapiireissäkin. Matkan varrelle osuu liuta mielenkiintoisia henkilöitä. Sophian idealistinen pappisveli, jonka tavoitteena on pelastaa Lapin alkuperäisväestön elo ja kulttuuri, Christianin leppoisa setä ja miestä etsivä venäläinen ruhtinatar. Parhaimmillaan Utrio on kuitenkin ehkä kuvatessaan juonittelevia vanhempia naisihmisiä, jotka pyrkivät hallitsemaan ympäristöään ja sen ihmisiä oman tahtonsa mukaan. Sophiakin joutuu napit vastakkain ruustinna Pihlmanin kanssa, vaikka lopputulos ei ehkä sitten olekaan kaikkien ennakoima.

Tarinan kulku ja loppuratkaisut eivät näissä Utrion epookkiromaaneissa ehkä ole varsinaisesti yllättäviä, mutta niitä on mukava lukea. Seuraneiti oli kaikessa yksinkertaisuudessaankin viihdyttävä, mutta Oppinut neiti nostaa koukuttavuuden tasoa roimasti. Tämä johtuu yksinkertaisesti laajemmasta maakuntakierroksesta, jolloin historiallisen miljöön ja tapojen kuvaus pääsee vielä enemmän oikeuksiinsa. Lapin tuntureilla kulkevat kappaleet ovat kirjan parasta antia juuri niiden ansiosta.

Oppinut neiti on siis erinomaisen sopivaa joululomalukemista - ei liian raskasta, viihdyttävää ja ehdottoman onnellisella lopulla.

19.12.2013

Joulupukin lempparit - pienet pähkinäpiiraat


Kaikenlaisten pohdintojen keskellä maistuvat pähkinäiset leivokset. Nämä ovat jo vuosia olleet meillä osa joulunajan vakiotarjontaa. Nyt niitä maisteltiin keskellä pieniä tulppaaneja. Tulppaaneista suurin osa matkaa opettajille, mutta nautimme niistä tietysti nekin niin kauan kuin ne täällä oleilevat.

Se on muuten sellainen jokajouluinen ja -keväinen rumba tuo opettajien lahjojen miettiminen. Lahjojen antaminen on kivaa, mutta kun se osuu aina johonkin kiireiseen väliin, kun mielikuvitus on täysin jumissa. Yritän myös välttää krääsää, joka jää nurkkiin oleilemaan. Voisin kuvitella tuikkulaseja ja koristeita kertyvän nurkkia täyttämään jonkun verran opettajanuran aikana. Mitä te muut yleensä keksitte antaa ?

Jos muuten vastaanne osuu jossain Iloleipurin eri muotoisia silikonivuokia niin ne kannattaa ehdottomasti kotiuttaa. Minä olen käyttänyt sydämen ja tähden muotoisia jo useamman vuoden ja toimivat ihan uskomattoman hyvin. Ilman voitelua.

Pienet pähkinäpiiraat

pohja :
5,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl kanelia
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
150g voita kylminä kuutioina
vajaa dl kylmää vettä

täyte :
1 iso kananmuna
3/4 dl ruokokidesokeria
ripaus suolaa
25g voita sulatettuna
1 dl siirappia
1,5dl pähkinärouhetta (erilaisia pähkinöitä ja manteleita kevyesti pannulla paahdettuina ja rouhittuina)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi. Nypi murumaiseksi tai surraa nopeasti monitoimikoneella. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita muovipussiin, muotoile tangoksi ja pistä jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.

Voit kaulia taikinan ja leikata siitä muotilla paloja vuokiin, tai sitten leikata tangosta siivuja ja sormilla painella ne vuokien pohjalle. Ensiksi mainitulla metodilla saat kauniita ja ammattimaisen näköisiä, toisella rustiikimpia. Ensimmäinen vaatii enemmän työtä ja tilaa, toinen käy nopeasti. Jos kaulit, voit myös leikata pieniä tähtiä taikinasta torttujen koristeeksi.

Täyte valmistuu vatkaamalla muut ainekset sekaisin ja lisäämällä lopuksi pähkinät. Jaa täyte pohjien päälle. Jos teit pieniä tähtiä, niin asettele ne täytteen päälle ja voitele munalla.

Paista uunissa 200 asteessa noin 20min. Koristele jäähtyneinä tomusokerilla.

18.12.2013

Elääkö kirja ikuisesti ?


Milloin kirja on vanha ? Markkinoiden mukaan kirja on vanha, kun se muutama kuukausi ilmestymisen jälkeen päätyy alekoriin. Esineenä kirja on vanha, kun sivut kellastuvat ja repeilevät ja kansi haalistuu. Tarina vanhenee, kun se ei enää kosketa lukijaansa. Klassikot ovat klassikoita, koska ne jaksavat houkuttaa ja vaikuttaa vielä oman aikakautensa ulkoupuolella. Jos tarinaa ei lueta, se kuolee. Kirjan sielu ei elä ikuisesti.

Onko elämää kuoleman jälkeen ?

Fyysinen kirja kuolee nykyään nopeasti. Vain vuosi tai kaksi ilmestymisen jälkeen käy silppuri töihin. Makulaatio iskee. Samoin media unohtaa kirjan kertoman tarinan miltei heti julkaisun jälkeen. Seuraavan kerran se muistetaan, kun samalta kirjailijalta ilmestyy sarjan seuraava osa, tai toinen menestystä saavuttava teos. Toisinaan kirjalla käy tuuri ja se nostetaan esiin blogeissa vielä vuosia ilmestymisen jälkeen ja onnekkaat lukuhaluiset saavat sen käsiinsä antikvariaateista tai kirjastoista.

Sähköistä kirjaa on esitetty kirjojen pikaisen kuoleman estäjiksi. On totta, että sähköisen kirjan painos ei lopu eikä sitä tarvitse hävittää varastoista tilaa viemästä. Tämä ratkaisee saatavuusongelman. Lukijoiden puutetta ei sähköinen kirja pysty sellaisenaan poistamaan. Jollei kirjaa markkinoida ja siitä puhuta, ei suurempi yleisö sitä löydä luettavakseen.

Silti on hienoa, että sähköistä kirjaa hyödynnetään jo nyt vanhempien kirjojen esiintuomiseksi. Esimerkiksi CrimeTime ja Elisa Kirja ovat julkaisseet aivan mahtavaa kirjasarjaa Dekkareiden helmiä. Vanhempia suomalaisia dekkareita on muunnettu sähköiseen muotoon ja tuotu lukijoiden ulottuville hyvinkin kohtuulliseen hintaan. Uudet sukupolvet pääsevät taas nauttimaan Sirpa Tabetin, Eeva Tenhusen ja muiden aikoinaan tunnettujen dekkarikirjailijoiden teoksista, joita viime aikoina on voinut löytää vain tuurilla isovanhempien kellarista, mökkien laatikoista tai antikvariaattien hyllynperukoilta.

Nähtäväksi jää, löytävätkö myös vanhemmat kirjat uusia lukijoita sähköisessä muodossa, vieläkö ne puhuttelevat nykyhetken lukijoita. Ilman lukijoita eivät kirjat säily elossa, sähköisinäkään. Ainakin blogeissa näkyvistä kommenteista voisi olettaa, että mahdollisuuksia on. Nuoremmat "dekkariveteraaneihin" tarttuneet lukijat ovat olleet hyvinkin ihastuksissaan.

Tässä muutama esimerkki sähköisen "uuden elämän" ansiosta uusia lukijoita bloggaajista löytäneistä vähän vanhemmista kirjoista :
Timo Sandberg : Rautapääsky
Sirpa Tabet : Voi minun lintuni
Ilkka Kylävaara : Hulluus
Sirpa Tabet : Tähkäyö
Eeva Tenhunen : Mustat kalat

Mitäs sitten seuraavaksi sähköistettäisiin uusien sukupolvien riemuksi ja saataville ?  Paperiset uusintapainokset kun ovat kai harvojen herkkua.

17.12.2013

Onko kirjalla sielu ?

Tässä syksyn aikana on useammassakin yhteydessä keskusteltu kirjan kansien tärkeydestä lukemisen valinnassa. Pohdintaa on näkynyt myös paperikirjan ja sähköisen kirjan välisistä eroista ja eduista. Useampaan kertaan olen jäänyt miettimään, mitä nämä keskustelut oikein kertovat käsityksestämme kirjasta. Mikä kirja on ?


Kirjan olemuksesta

Niin, mikä kirja oikein on ? Kun haluamme lukea kirjan, puhummeko silloin fyysisestä käteenotettavasta esineestä vai tarkoitammeko ehkä tarinaa kansien sisällä ? Vai voimmeko kenties jakaa kirjan samoin henkeen ja ruumiiseen kuin ihmisenkin ? Kannet ja sivut edustavat ruumista, teksti ja sivuilta luettava tarina kirjan sielua. Ruumis on vain tyhjä kuori ilman sielua, samoin kirja ei kuitenkaan ole oikeanlainen ilman tarinaa sen sisällä. Tyhjät sivut ovat juuri niitä, tyhjiä sivuja.

Minä laitan kirjan kirjahyllyyn, mutta etsiessäni luettavaa keskityn nimenomaan tarinaan. Minut houkuttaa kirjan pariin parhaiten takakannen esittely, jonka voi lukea myös muualla. Ajatus siitä, että tämä kertomus voisi viedä mukanaan. Kannet ovat aina olleet toissijainen juttu. Siksi ehkä siirtyminen sähköisiin kirjoihin kävi minulla niin kovin kivuttomasti.

Monien lukuvalintaan vaikuttavat kannet ja niiden houkuttelevuus ja onhan kauniita kansia mukava katsella. On myös kirjatyyppejä, joissa kannet ja kuvat ovat ehdottoman tärkeitä itse lukukokemuksen kannalta. En osaisi kuvitella lastenkirjaa ilman kuvia ja hyvän keittokirjan tunnistaa usein houkuttelevista kuvista. En myöskään oikein osaa noita kirjoja lähestyä sähköisessä muodossa.

Romaanit (ja tietysti novellit jne.) ovatkin sitten aivan asia erikseen. Tarinalla elää ilman kirjan fyysistä olemusta. Se on ajaton ja aineeton. Vaan elääkö se ikuisesti ?


16.12.2013

Jouluiset kurpitsamuffinssit



Meillä on jo vuosien ajan joka syksy tehty kurpitsamuffinsseja Jamie Oliverin ohjeella. Se on hyväksi todettu ja herkullinen. Siinä kurpitsa käytetään muffinssitaikinaan raakana, pieneksi hienonnettuna. Kurpitsasose on jäänyt keittoihin ja harvoihin kurpitsapiiraisiin - tähän saakka. Nyt bongasin Kotiliedestä kivan kuuloisen ohjeen. Lopputuloksena olikin ihanan pehmeitä muffinsseja, joiden jouluisuus tulee tietysti mausteista ja reseptiin lisäämistäni hillotuista appelsiininpaloista ja appelsiininkukkavedestä.

Kurpitsakakkuset
(muuteltu alkuperäinen resepti Kotiliedestä - Minna Salin)

24 minimuffinssia + 10 isompaa

400g kurpitsasosetta
1,5dl fariinisokeria
1 dl rypsiöljyä
1,5dl tummaa siirappia
korkillinen appelsiininkukkavettä

kuivat aineet : 
3dl vehnäjahoja
1,5dl perunajauhoja
1dl mantelijauhoa
1tl ruokasoodaa
2tl leivinjauhetta
pieni ripaus suolaa
hillottua appelsiininkuorta pieninä palasina

Kuorrutus :
200g appelsiinituorejuustoa
6dl tomusokeria (Viola-juusto oli niin pehmeää, että kunnon kuorrutukseen tarvittiin tuplamäärä sokeria)
75g voita (samoin lisäsin voita)

Sekoita kurpitsasose, fariinisokeri, siirappi, öljy ja appelsiininkukkavesi. Lisää kuivat aineet (appelsiininkuoripalat sekoittuvat parhaiten jauhoihin sekoitettuna).

Jaa paperivuoilla vuorattuihin muffinssipelteihin ja paista 175 asteessa pieniä muffinsseja 20-25 min ja isoja 30-35min. Anna jäähtyä.

Semoita kuorrutuksen ainekset ja vatkaa ne kuohkeaksi sähkövatkaimella. Kuorruta muffinssit ja koristele hillotulla appelsiininkuorella.

15.12.2013

Dystopiadekkari ? - Antti Tuomainen : Parantaja

Tai siis rikosromaaniksihan tuota kirjassa itsessään tituleerataan. Siinä onkin muuten minua aina välillä askarruttanut kysymys : "Mitä eroa on dekkarilla ja rikosromaanilla ?" Osaavatko viisammat täällä jo suoralta kädeltä vastata ?


En tiedä, mitä oikein odotin. Olen aiemmin lukenut Antti Tuomaiselta hänen viimeisimmän romaaninsa "Synkkä niin kuin sydämeni", josta pidin kovasti. Ehkäpä odotin tarinalle toisenlaista miljöötä ja Tuomainen pääsi yllättämään. Parantajan Helsinki kun on kovin erilainen. Ilmastonmuutos on nostanut vedenpintaa. On tulvia ja jatkuvaa sadetta. Rikkaat linnoittautuvat muurien ja vartijoiden taakse tai muuttavat pohjoiseen. Muiden on selvittävä niin kuin parhaaksi näkevät.

Joku kuitenkin pääsee suojamuurienkin taakse. Useampia hyvin toimeentulevia perheitä on surmattu kodeissaan. Surmaajaksi ilmoittautuu Parantajaksi itseään kutsuvat henkilö, joka selittelee motiivejaan ja sanomaansa toimittajalle lähettämissään sähköposteissa. Kyseinen toimittaja on Tapanin vaimo, Johanna, joka ryhtyy tutkimaan surmien taustoja ja yrittää jäljittää murhaajaa. 

Kun Johanna katoaa, lähtee Tapani puolestaan liikkeelle. Askel askeleelta hän pääsee lähemmäksi ratkaisua, mutta oppii samalla vaimostaan ja tämän historiasta uusia asioita. Olisiko sittenkin ollut parempi jättää kaivelematta tapahtumia ? Pystyykö Tapani löytämään vaimonsa ja mitä sitten ? Onko kaikki ennallaan ?

Parantaja ei ole hurjan paksu kirja ja sen lukee aika nopeasti, mutta sen vaikutus kestää paljon lukukokemusta kauemmin. Huomasin miettiväni bussissa Tuomaisen kuvaamaan maailmaa. Siinäkin ihmiset olivat puheissa ajaneet muutosta, mutta kuitenkin jatkaneet samaa, kulutuksen täyttämää elämää kuin aina ennenkin. Mikään ei ollut muuttunut ennen kuin oli liian myöhäistä. Tätä joulun mainostamista ja markkinahumua katsellessa yhtymäkohta romaanin tarinaan tulee väkisinkin mieleen. Pitäisiköhän sittenkin ostaa enemmän aineettomia lahjoja ?

Kirja avaa mieleen myös ajatuksia siitä, miten hyvin loppujen lopuksi voimme tuntea toisen ja hänen menneisyytensä. Onko lähellä oleva ihminen juuri sellainen kuin kuvittelemme vai onko kyseessä juurikin vain kuvitelma ? Samalla tavalla voi tietysti myös miettiä, miten tarkkaan on kertonut itsestään. Muuttaisiko joku esille tuleva seikka mahdollisesti sitä kaikkein tärkeintä ihmissuhdetta ?

Kolmas kirjan tuoma ajatus on ehkä kaikkein pelottavin. Mitä jos joku läheisistä katoaisi ? Mistä häntä oikein lähtisi etsimään ? Tämä tietysti meillä tulee välillä ihan konkreettisestikin mieleen, kun jompikumpi isommista pojista on myöhässä sovitusta ajasta, puhelin ei vastaa ja ulkona on pimeää... Vaikka sitä järjellä tietää, että kyseessä on todennäköisesti lapsen unohtelevaisuus, niin ehtiihän siinä hermostua. Joskus olen miettinyt, missä vaiheessa sitten voi antaa oikeasti pelon nousta pintaan ja lähteä tosissaan liikkeelle etsimään. Toistaiseksi on onneksi pari puhelinsoittoa tai pieni kävelyretki riittänyt pojan löytymiseen.

Katoaminen tuntuu kiehtovan Antti Tuomaista teemaksi saakka. Sekä Synkkä niin kuin sydämeni että Parantaja perustuvat poissaolevaan, päähenkilöltä kadonneeseen tärkeään henkilöön. Ensimmäisessä kyseessä on Aleksin vuosia sitten kadonnut äiti, toisessa Tapanin vaimo. Liken tapaamisessa kirjailijalta kysyttiin, onko kyseessä tietoinen teeman valinta. Ei ainakaan myöntänyt.

Tuomaisesta on kovaa vauhtia tulossa yksi suomalaisista kansainvälisistä kirjailijatähdistä. Parantajan oikeudet on myyty 26 eri maahan ja sitä on ylistetty eri puolilla maailmaa. Myös Synkkä niin kuin sydämeni on matkalla maailmanmaineeseen. Hieno juttu, että saadaan lisää suomalaisia myös kansainväliselle kentälle kaikkien muiden pohjoismaisten kuuluisuuksien joukkoon.


14.12.2013

Taattua talvilämpöä - inkivääri-taatelikakkuset kinuskikuorrutteella











Luetelkaapa mielessänne muutama maku, jotka ehdottomasti kuuluvat jouluun. Minulle ensimmäisten joukossa keikkuvat tietysti kaneli, kinkku, rosolli jne... mutta kauas eivät jää inkivääri ja taatelitkaan. Samaan kakkuun yhdistettyinä lopputuloksena on ihanaa lämpöä kielen päälle ja täydellinen vastaus sokerihampaan kolotukseen.

Viime vuonna tein tällä alunperin Delicious-lehdestä bongatulla reseptillä ison kakun. Tänä vuonna mieleni teki pieniä annoskakkusia. Kyseessä oli myös taktinen testi - kestäisikö annos kauemmin, kun kellään ei ole mahdollisuutta leikata itselleen jättisiivua ?

Lopputulos ? Ei kestänyt.


Inkivääri-taatelikakkuset 

200g (1pss) kuivattuja taateleita
1tl ruokasoodaa
3dl kiehuvaa vettä

Sekoita taatelit, kiehuva vesi ja sooda kulhossa. Jätä likoamaan ja jäähtymään.
Nosta voi pehmenemään huoneenlämpöön.

75g voita
vajaat 3dl ruskeaa sokeria (muscovado, fariini, ruoko...)
3 kananmunaa
2tl jauhettua inkivääriä

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Hiero pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.  LIsää inkivääri. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten jokaisen jälkeen.

3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Lisää jauhot ja sekoita voimakkaasti. Lisää taatelit ja liotusneste. Sekoita löysäksi taikinaksi.
Jaa taikina silikonisiin muffinssi- tai kakkuvuokiin.

2-4 palaa hillottua inkivääriä pieninä palasina.

Ripottele inkivääripalasia kakkusten päälle vuokiin ja paina ne taikinaan.
Paista uunissa 25-30min. Tarkista kypsyys tikulla. Kun tikku nousee puhtaana kakkuset ovat kypsiä.


Kinuskikuorrutus
.
Sekoita 2dl kuohukermaa ja 2dl fariinisokeria keskenään. Keitä kunnes seos saostuu. Anna jäähtyä. Levitä kakkusten päälle ja ripottele hienonnetulla hillotulla inkiväärillä.

Kuorrutus tekee kakut melkein ylimakeiksi. Jos haluat vähemmän imelää, jätä kuorrutus pois ja ripottele kakkusten päälle vain tomusokeria.

Jauhot tarjosi Myllärin Luomu osana Suomen inspiroivin leipoja -kisaa

13.12.2013

Neil Gaiman : American Gods

Kuvalla ei ole mitään tekemistä kirjan kanssa, mutta JOULU TULEE

Neil Gaiman : American Gods 
Oma ostos Kobosta 

Gaiman tuntuu jakavan lukijoitaan yleensä ja sitten vielä kirjoittain erikseen. Osa tykkää kaikesta ehdoitta ja paljon. Jotkut tykkäävät hänen tietyistä kirjoistaan ja ovat muuten vähän, että "plääh". Toisia Gaiman ei saa lämpenemään millään. Minä kuulun toistaiseksi tuohon ensimmäiseen ryhmään. Tosin olen lukenut tuotteliaalta tekijältä vasta kaksi romaania enkä vielä koskenut ollenkaan hänen sarjakuviinsa. Niiden suhteen minä olenkin sitten sekä tottumaton että vaikea.

Romaaneista  Neverwhere oli lumoava tunnelmaltaan ja American Gods samoin, tosin vähän eri syistä. Neverwhere vei lukijansa maan alle harmaaseen ja hämärään seutukuntaan. Siellä tuntui kuin kaikki etenisi jonkinlaisessa hyytelössä ja toimintaa tarkkailtaisiin paksun ja vähän vääristävän lasin takaa. American Gods taas revittelee pitkin Amerikan mannerta. Peittyy välillä lumipeitteen alle, mutta salamoi ja jyrisee uusien ja vanhojen jumalien ottaessa mittaa toisistaan.

Gaiman on sekoittanut kirjaansa kaikkea mahdollista. Päähenkilönä on linnasta vapautuva Shadow, jonka vaimo kuolee vapautumisen aattona auto-onnettomuudessa. Matkalla hautajaisiin Shadow saa työtarjouksen oudolta mieheltä. Wednesday tarvitsee jokapaikanhöylää etsiessään liittolaisia tulevaan taisteluun, tai Myrskyyn niin kuin tulevia tapahtumia kutsutaan. Uudet jumalat haastavat vanhat, uusi maailmanjärjestys koettaa hävittää vanhan, vaan mikä sitten oikeasti tulisi muuttumaan ? Vanhat jumalat tunnetusti pitävät piloista, miten niihin suhtautuvat uudet ? Uhrauksia tahtovat kaikki.

Tarina on rikas ja polveileva. Vähemmän taitava kirjoittaja olisi hukannut punaisen langan jo ensimmäisten lukujen jälkeen.  Gaiman pyöräyttää lukijaansa maailman suurimmassa karusellissa, kävelyttää häntä kulissien takana ja valistaa välikappaleilla jumalien matkojen vaiheista Amerikan mantereella, jonka päällä jumalia ei oikeasti tarvita eikä heillä ole hyvä olla. Silti juoni etenee ja vain rikastuu harharetkien myötä.

Mielenkiintoinen piirre oli myös se, että Gaiman oli ottanut tarinansa perupalikoiksi pohjoismaisen mytologian jumalat. Odin, Loki ja kumppanit tuntuvat kiinnostavan nykykirjailijoita enemmänkin. Myös Kevin Hearne Druideineen liikkuu vahvasti pohjoisissa tunnelmissa eikä Ilkka Auerin Nicholas Northkaan niiltä välty. Oli myös kiehtovaa tavata Gaimainin kirjassa samoja intiaani"temppuilijoita" kuin muissakin nykyajan jumaltaruissa. Kojootti monine hahmoineen ja piloineen tuntuu inspiroineen kirjailijoita. Samaistuvatkohan he illuusioiden mestariin itsekin ?

American Gods on julkaistu jo vuonna 2001. Tämä lienee malliesimerkki siitä, miten kirjan elinkaari pitenee sähköisessä versiossa, vai monestako kirjakaupasta mahtaa löytyä vielä paperiversiona 12 vuotta vanha painos ? Sähköiseen versioon oli myös lisämateriaalina laitettu otteita Gaimanin nettipäiväkirjasta kirjan julkaisun aikoihin. Oli todella mielenkiintoista lukea kirjailijan mietteistä ja toimista tarinan "kirjoittamisen" jälkeen oikolukujen kautta markkinoinnin hyörintään.

12.12.2013

Joulukuun herkkuja - luumuiset possurullat ja kurpitsaohratto sinihomejuustolla


Jouluun kuuluu erottamattomasti joulukinkku, mutta possu maistuu hyvin myös jo ennen itse pääjuhlaa. Hedelmäiset maut kuuluvat meillä erottamattomasti ruokapöytään ja siksi nämäkin possurullat sisältävät appelsiinimehussa ja Marsalassa liotettuja kuivattuja luumuja. Tämä ruokalaji vaatii pientä näpertelyä, mutta on ehdottomasti vaivan arvoinen. Erityisen herkkua se on kurpitsaohraton kanssa. Erityisen hyvältä se maistuu päälle sulaneen sinihomejuuston kera.

Possurullat 

Palanen possun ulkofilettä - sen verran, että saat leikattua haluamasi määrän noin sentin paksuisia siivuja.
Pari kourallista kuivattuja luumuja
appelsiinimehua, tilkka marsalaa
suolaa, pippuria, chilijauhetta, (timjamia halutessasi)

Laita luumut pieneen kulhoon. Kaada päälle tilkka Marsalaa ja sen verran appelsiinimehua, että luumut peittyvät. Lisää ripaus suolaa, pippuria ja chilijauhetta (Piment d'Espelette meillä tälläkin kertaa - olen tullut siitä ihan riippuvaiseksi) sekä timjamia niin halutessasi. Jätä likoamaan yön yli.

Nuiji possusiivut ohuiksi. Ripottele niille suolaa ja pippuria. Purista luumuista ylimääräinen neste pois ja hienonna ne veitsellä. Levitä kökkäre jokaiselle possusiivulle ja kääri rullalle. Kiinnitä tarvittaessa coctailtikuilla.

Ruskista rullat pannulla hyvin joka puolelta ja laita 150 asteiseen uuniin 10-15 minuutiksi, jotta liha on kypsää ja luumu kuumaa.

Jos haluat kastiketta, niin kuumenna luumujen liotusliemi ja lisää siihen uunivuokaan mahdollisesti valunut neste. Voit sekoittaa joukkoon vielä ruokalusikallisen crème fraîchea, jos haluat lisää täyteläisyyttä.


Kurpitsaohratto 

Leikkaa kurpitsaa kuutioiksi haluamasi määrä ja laita uunivuokaan. Ripottele päälle chilijauhetta, suolaa, pippuria ja kanelia. Valele oliiviöljyllä. Laita uuniin 200 asteeseen, kunnes kulmat vähän ruskistuvat ja kurpitsa pehmenee.

Laita pannulle nokare voita ja tilkka oliiviöljyä. Kuullota 1 punasipuli ja 2 valkosipulinkynttä (silputtuja). Lisää joukkoon noin 1-2 dl ohrasuurimoita. Sekoita hetken ja lisää sitten yksi kasvisliemihyytelö. Kaada kuumaa vettä niin paljon, että suurimot peittyvät. Lisää vettä sitä mukaa, kun sitä haihtuu ja imeytyy ohrasuurimoihin niin kauan, että suurimot ovat pehmeitä. Niihin kuuluu jäädä pikkuisen purutuntumaa, eli ei puuroksi saakka ;-).

Sekoita ohraton joukkoon uunista otetut kurpitsapalat. Ne hajoavat mukavasti maustamaan seosta ja saavat ohraton vielä täyteläisemmän näköiseksi. Maista tarvitaanko suolaa lisää. Muista, että sinihomejuustokin on suolaista.

Sulata kuuman ohraton päälle lautasella sinihomejuuston palasia ja herkuttele possurullien lisukkeena.

11.12.2013

Vielä Finlandia-ehdokkaita - Leena Krohn : Hotel Sapiens

Leena Krohn : Hotel Sapiens 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Finlandia-palkinto on päätetty ja jaettu. Sen sai Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, joka onkin varsin hieno kirja. Huono ei tosin ole Leena Krohnin Hotel Sapienskaan.

Hotel Sapiens on paikka, jossa asuu ryhmä suuren katastrofin jälkeisiä ihmisiä. Koneet ovat ottaneet vallan, ilmastonmuutos tuhonnut ympäristön ja hotellin alueella miltei vankeina harhailevat enemmän tai vähemmän särkyneet sielut.

Asukkien tarinat avaavat tapahtunutta katastrofia pala kerrallaan - samalla pääsemme tutkimaan ihmiselämän haasteita  (fobioita, uskon ja tieteen ristiriitojen välissä luovimista, rakkaiden katoamista) eri kohtaloiden kautta.

Kirjassa ei varsinaisesti ole tarinaa, vaan monia inhimillisiä polkuja, jotka kaikki johtavat Hotel Sapiensin tiloihin nunnien vahdittaviksi. Eivätkä nämä nunnat ole niitä lempeitä,hartaita ja hoivaavia, joihin olemme kirjallisuudessa tottuneet. Hiljaisia sisaria sentään kuitenkin.

Lukiessa kirjaa yrittää ymmärtää, sitten tajuaa, että tämähän on vain kokoelma sirpaleita, joista ihmisyys näkyy palasina kuin vääristävän peilin tavoin. Ei tässä kai olekaan varsinaisesti mitään ymmärrettävää. Kunhan menee mukana ja jännittää, onko maailma tosissaan kadonnut vai peittävätkö pilvet todellisuuden. Mikä on todellisuus ? Sirpaleisuudesta huolimatta kirja pysyy hyvin kasassa. Lukija onnistuu yhdistämään palasia toisiinsa ja pysyy mukana kyydissä, saa näkökulmia ja kohtaamisia yhdistymään toisiinsa.

Minä olen viime aikoina tykästynyt sellaisiin vähän vinksahtaneisiin tarinoihin ja tässähän kaikki on vähintäänkin sijoiltaan. Eriskummalliset henkilöhahmot ovat kaikessa omituisuudessaan rakastettavia ja syvästi inhimillisiä. Heille toivoo hyvää, vaikka sisimmässään tietää, ettei toivoa ehkä ole.

Yritän siis sanoa, että pidin kirjasta. En millään muotoa väitä sitä ymmärtäneeni, mutta nautin matkasta sen seurassa, ehkä vähän opinkin jotain ihmisyydestä ja tunnistin joitain kuvatuista omituisuuksista myös itsessäni.

Ja toivo on lapsissa, siinä miten he jaksavat kaikesta huolimatta kuitenkin kiivetä korkealle ja jättää merkkinsä maailmaan. Seuratkaamme siis lapsia.

Elisa Kirjalta vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi

10.12.2013

Jouluinen kaakaocrumble


Crumble on aina herkkua ja siihen saa vaihtelua muuttamalla sekä käytettyjä hedelmiä että vaihtelemalla päällisen murusten mausteita. Tällä kertaa tavoitteena oli jouluinen versio. Kun meillä ei puuro kelpaa oikein kenellekään, niin tähän sai mukavasti uppoamaan Myllärin Luomun testattavaksi lähettämiä kaakaopuurohiutaleita.

Päälle vielä inkiväärillä ja kanelilla maustettua vaahdotettavaa vaniljakastiketta, niin herkku katosi ennätysvauhtia.

On muuten ulkona kylmä. Olen jo jonkun aikaa ollut kotosalla, mutta sormet ovat edelleen tätä kirjoittaessa kohmeessa. 

Jouluinen kaakaocrumble

pari kourallista rusinoita
Marsalaa ja appelsiinimehua
2 omenaa
3 päärynää
1-2 banaania

Laita rusinat likoamaan Marsalan ja appelsiinimehun sekoitukseen pariksi tunniksi.

Leikkaa omenat, päärynät ja banaanit palasiksi ja laita uunivuoan pohjalle. Sekoita joukkoon rusinat ja hiukan liotuslientä. Ripottele hedelmille hiukan sokeria ja sekoita.

murut
75g voita
3 pikkupussia Myllärin Luomun kaakaopuurohiutaleita
vajaa 1 dl vehnäjauhoja + 1tl leivinjauhetta
kourallinen mantelilastuja
vajaa desi sokeria
kanelia

Hiero voi ja kuivat ainekset yhteen murusiksi. Levitä muruseos hedelmien päälle.

Laitaa 200 asteiseen uuniin 30-40 minuutiksi. Anna vähän jäähtyä ja tarjoile haaleana inkiväärillä ja kanelilla maustetun vaahdotettavan vaniljakastikkeen kera.

Hiutaleet ja jauhot Myllärin Luomulta osana "Suomen inspiroivin leipoja"-kisaa

9.12.2013

Tähteitä


Itsenäisyyspäivän menun jäljiltä löytyi jääkapista yhtä jos toista. Niistä saatiin viikonloppuna useampi lisäherkku aikaiseksi eikä mitään mennyt hukkaan. Suosikeiksi nousivat lohikreemikuutiot ja kalkkunaleivät. Näihin sai mukavasti uppoamaan loppuja.

Koska kyseessä ovat jääkaappitähteistä kootut herkut, määrät ovat vähän sinnepäin. Nämä tehtiin tyyliin "paketit tyhjiksi".


Lohikreemikuutiot

pohja:
pala kovaa ruisleipää
25g voita sulatettuna
sitruunamehua
1 rkl jugurttia

Pilko ruisleipä kulhoon ja kaada päälle tilkka kuumaa vettä ja sitruunamehua. Jätä pehmenemään tunniksi. Muussaa leipä ja sekoita joukkoon voi ja jugurtti.

lohikreemi : 
kylmäsavulohta pieneksi pilkottuna
1/2 pkt tuorejuustoa
2 rkl jugurttia
kapriksia
sitruunan kuorta ja mehua
1 rkl Savoraa (tai muuta maustekastiketta maun mukaan)
silputtua persiljaa
suolaa + pippuria

Sekoita kreemin ainekset keskenään

Ota pyöreä tai neliönmallinen muotti (sellainen metallinen, korkea, jossa ei ole pohjaa) ja asettele lautaselle. Painele pohjaksi leipämössöä ja päälle lohikreemiä. Laita jääkaappiin odottamaan tunniksi tai pariksi. Tarvitset useamman muotin.

Ennen tarjoilua vedä terävällä veitsellä reunat irti muotista ja nosta muotti varovasti pois. Koristele mädillä ja sipulisilpulla (tai mitä nyt sopivaa jääkaapista löytyy). Herkuttele.




Kalkkunaleivät 

Tähteeksi jäänyttä kalkkunanlihaa
1 punasipuli silputtuna
1 punainen paprika kuutoituna
tilkka kalkkunan paistinlientä
persiljaa
2 rkl smetanaa
juustoraastetta
paahdettuja mantelilastuja
Savoraa
leipää

Kuullota sipulisilppu ja paprika pannulla. Lisää kalkkuna silputtuna ja anna kaiken pehmetä. Kostuta kalkkunan paistinliemellä. Sekoita joukkoon smetana ja persilja, mantelilastut sekä pikkuisen juustoraastetta.

Levitä Savoraa leiville ja asettele ne pellille. Lisää jokaisen päälle kerros kalkkunaseosta ja ripottele pinnalle vielä lisää juustoraastetta.

Laita 200-asteiseen uuniin kunnes juusto on sulanut ja pikkuisen ruskistunut. Voit käyttää uunin grillivastusta niin halutessasi.

8.12.2013

Yöpöytäkatsaus

Yöpöydältä löytyy 130 kirjaa...

Se on toinen adventtisunnuntai. Tuikut laitettu pihalle, lyhty nostettu ulkopöydälle, hyasintti avaa kukkiaan ja piparikoristelu on käynnissä olohuoneen pöydällä. Siivoamistakin aloitettiin jotenkuten, tosin se pysähtyi yöpöydän kohdalla.

Kun kerran tiedän, mitä löytyy Antti Tuomaisen yöpöydältä (kirjoja), ajattelin tasapuolisuuden vuoksi kertoa, mitä löytyy omaltani. Tosin voisin aloittaa siitä, mitä sieltä puuttuu - nimittäin herätyskello.

Kymmenen vuotta meillä oli nahkavekkari, joka uskollisesti herätti meidät viimeistään puoli seitsemältä. Sitten iski esimurrosikä ja esikoinen on nykyään usein viimeinen ylhäällä.  Pikkuveljistä ei ole koskaan oikein vekkariksi ollutkaan, varsinkaan tästä nuorimmaisesta, joka jo 2,5-vuotiaana on kestävämpi iltabilettäjä kuin äitinsä koskaan. Karvavekkariinkaan ei oikein voi luottaa. Kissan vatsa kurnii vaihtelevasti puoli viiden ja kahdeksan välillä...

Siispä joulupukki, jos luet tätä - minä toivoisin sellaista lempeästi valolla ja linnunlaululla herättävää kelloa. Vekkari saisi myös olla mahdollisimman pieni, että se mahtuisi sinne lampun, vesipullon ja muutaman kirjan viereen.

Niin, niistä kirjoista voisi vielä muutaman sanasen lausua. Tuomaisen yöpöydällä ja yöpöydän vieressä on kuulemma kirjoja pinoissa joka puolella. Niin meilläkin ennen oli, mutta sitten sain Kobon... Niinpä yöpöydältämme löytyy edelleen jonkunlainen pino kirjoja ja niiden päällä Kobo (= yli 120 kirjaa, kun viimeksi tarkistin). Tällä hetkellä luettavien jonossa yöpöydällä köllöttävät seuraavat kirjat :

  • Antti Tuomainen : Parantaja
  • Bernhard Schlink : Lukija
  • Samlan Rushdie : Imaginary Homelands
  • Marguerite Yourcenear : Le tour de la prison
  • Geroge R.R. Martin : A Storm of Swords (kyllä sisko, se on edelleen minulla lainassa ja lukulistalla...) 
  • Susan Sellers : Vanessa & Virginia
  • Laura Gustafsson : Anomalia
 Ja sitten se Kobo... en nyt taida listata kaikkia siitä löytyviä kirjoja, mutta seuraavina lukulistalla ovat :
  • Neil Gaiman : American Gods 
  • Asko Sahlberg : Herodes
  •  Eleanor Catton : The Luminaries
  • Hannu Rajamäki : Fraktaaliruhtinas 
  • Kim Fay : Kadonneiden muisotjen kartta
 Siinä kai ne päällimmäiset.


Mitä teidän muiden yöpöydiltä löytyy ? Kirjoja ? 


Laitoin muuten tuonne sivupalkkiin myös kuvan Goodreadsiin kirjatuista kesken olevista kirjoistani. Siis niistä,  jotka olen ainakin avannut. Pelkkä yöpöydällä köllöttely ei riitä listalle pääsyyn...

7.12.2013

Sata kummaa kertomusta - Raapaleita


Shimo Suntila : Sata kummaa kertomusta 
Luettavaksi Shimolta - hanki sinäkin sähköinen versio Aavetaajuuden kirjakaupasta ilmaiseksi! (15.12.2013 saakka)

Raapale = 100 sanaa sisältävä kertomus.

Tänään julkistetaan Shimo Suntilan raapalekokoelma Sata kummaa kertomusta. Kummia ne ovatkin, mutta hyvällä tavalla. Kun kysyin Shimolta, mihin genreen hän haluaa kirjansa luokiteltavan, oli vastauksena " scifiä, fantasiaa, kauhua, kummaa - koska tarinat ovat niitä kaikkia"

Niin ne ovatkin. Lyhyet tarinat ovat piristävän vinksahtaneita. Jokainen lyhyt teksti on kokonaisuus, jonka lopussa yleensä jotain nyrjähtää vielä enemmän paikoiltaan tai lukija saa oivalluksen. Useimmiten oivallus saa hitusen hörähtämään.

Sataan kertomukseen mahtuu monenlaisia juttuja. Osasta pidin enemmän, osa jäi minulta ehkä ymmärtämättä. Kokonaisuutena kirja on hurjan nautittava. En olisi millään malttanut jättää sitä pois käsistäni sillä lyhyiden tarinoiden ahmimiseen tulee lievä himo. Jossain vaiheessa ryhdyin säätelemään. Annoin itselleni luvan lukea viisi päivässä. Sitten piti lopettaa ja säästää loput myöhemmäksi.

Suosikkejani ovat alun kissatarina - minäkin haluaisin kirjahyllyyni minikissoja. Tosin en tiedä, miten oikea mirrimme asiaan suhtautuisi - sekä monet Millan ja Merin edesottamuksista kertovat tarinat. Tytöt toimivat juuri niin luovasti ja asiallisesti kuin miten lapset maailmaa todellisuudessakin muokkaavat mieleisekseen. On täysin normaalia, että he keksivät sadekoneen välttyäkseen puutarhan kastelulta tai hyödyntävät antimateriaa siivouksessa. Ihania, rakastettavia ja aikaansaavia nuoria neitoja.

Tästä kirjasta jäi hyvä mieli, vaikka osa tarinoista käsittelikin tieteiskirjallisuudesta tuttuja raskaitakin aiheita - ajan, kuoleman ja ihmisen olemusta. Kertomukset on kuitenkin kirjoitettu enemmänkin lempeän huvittuneesti kuin vakavasti pohtien, vaikka monissa onkin oivaltava sivallus tarjolla lukijalle. Älyllistä leikkiä ? Kieli poskella pohdintaa ? Samapa tuo, minä ainakin tykkäsin.

Kertomukset on valikoitu Shimon blogissa Routakoto vuoden aikana päivittäin julkaistujen joukosta. Mahtaakohan kirjailija jatkaa kertomusten luontia blogiinsa ? Toivottavasti.

Blogista löytyy myös tietoa käynnissä olevasta kilpailusta - kannattaa osallistua joko siellä tai Facebookissa. Palkintona on Kuoriaiskirjojen kaikki vuonna 2013 ilmestyneet teokset yhdessä paketissa.

Paperikirjaa halajavat voivat käydä tilaamassa kappaleensa ennakkoon  Aavetaajuuden kirjakaupasta.  


Luettavaksi kirjailijalta itseltään