27.12.2012

Taustapeili 2012




Se on sitten taas vuosi melkein ohi ja edessä seuraava uusine haasteineen ja iloineen. Tämä vuosi onkin ollut melkoisen tapahtumarikas, niin blogielämässä kuin sen ulkopuolella.

Kun katson blogivuotta 2012 taaksepäin, niin mieleen tulee muutama juttu :

  • "Ja kaikkea muuta" laajensi kirjojen ja muun yleisen ajanvietteen aihealuetta vanhaan tuttuun tapaan kyökin puolelle. Palasin vuoden aikana vanhan rakkauden eli ruoanlaiton ja ruokabloggauksen pariin. Kukaan ei vielä ole niin sanotusti vetänyt hernettä nenään, joten linja jatkunee samanlaisena. Kirjatoukka touhuaa keittiössä ja ihmettelee maailmanmenoa. 
  •  Aihealueen laajenemisen myötä myös blogin päivitystahti on hiukan kiihtynyt. Edes hoitovapaalta töihin meneminen syksyllä ei ole tahtia haitannut. Tämä tietysti johtuu osittain siitä, että vaikka kirjoja ehtii lukemaan vähemmän, niin joka päivä on syötävä. Blogattavaa riittää. 
  • Blogissa alkoi parikin uutta juttu-sarjaa. "Lempileipiä" kerää yhteen suosikkireseptejäni erilaisista leivistä. Ainakin nyt niin kauan, kun uusia reseptejä riittää. "Ruokaa romaaneista"-sarjaan inspiroiduin mahdollisuudesta yhdistää kaksi rakkautta eli kirjallisuus ja kokkaaminen. Monet kirjat assosioituvat ainakin minulla ruokaan, joko sisältönsä tai lukuhetken tilanteen mukaan. Näistä assosiaatioista olisi tarkoitus kirjoittaa. Katsotaan, mitä tulee taas ensi vuonna vastaan. Lisäksi pihisteltiin innokkaasti marraskuussa ja tarvetta taitaa pihistelylle ilmetä ihan uudella tavalla ensi vuonnakin.
  • "Ja kaikkea muuta" aloitti sosiaalisen median dynamiikan testaamisen ilmaantumalla sekä Facebookiin että Google+-palveluun. Tervetuloa mukaan sinnekin puolelle. Sisältöä olisi tarkoitus jatkossa kehittää jokaiseen kanavaan sopivaksi.
  •  Kirjavuodesta teen vielä ihan oman taustapeili-bloggauksen, mutta sanottakoon, että olen lukenut paljon verrattuna moneen muuhun vuoteen. Siitä kiitos kaikille bloggarikollegoille, joiden arviot ovat innostaneet monen hyvän ja kiinnostavan kirjan pariin. 
  • Blogin kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti varsinkin loppuvuodesta. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat lukijat. Toivottavasti viihdytte täällä jatkossakin. 

Virtuaalielämän ulkopuolellakin on moni asia muuttunut tai muuttumassa. Hoitovapaalta töihinpaluu jo mainittiinkin. Siihen liittyy nuorimmaisen aloitus tarhassa ja sen myötä tulleet muutokset. Itse poikakin on kasvanut ja kehittynyt siellä toisten keskellä ihan hurjaa vauhtia. Meillä ei tosiaankaan ole enää vauvaa vaan supertouhukas pikkumies.

Isompien poikien kanssa aloitin perhekaraten. Äiti ja pojat ovat kaikki peruskurssin jälkeen nyt ylpeitä keltaisen vyön karatekoja ;-)

Töihin liittyy myös tulevaa muutosta, sillä työpaikan YT-neuvottelujen seurauksena olen näillä näkymin vapailla markkinoilla heti vuoden alusta. Seison siis ajankohtaan sopivasti tienristeyksessä. Nyt pitäisi vielä valita, mihin suuntaan sitä oikein lähtisi tarpomaan ja yrittämään eteenpäin.

Oli suunta sitten mikä tahansa, niin yksi asia on varma. Edessä on mielenkiintoisia haasteita ja innostavia bloggausaiheita.


Ennen  vauhdin kiihtymistä, on kuitenkin aika rauhoittua viettämään lomaa perheen parissa, ja tietysti teidän blogiystävieni. Mielessä on jo muutama herkku, jotka aion jakaa kanssanne ja joululomahan on perinteisesti todellista kirja-aikaa...

6 kommenttia:

  1. Minä olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt tänne ja tykkään tästä kokonaisuudesta, kun on kirjallisuutta ja ruokaa samassa paketissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät. Tervetuloa jatkossakin :-)

      Poista
  2. Hyvä postaus ja kiva kun päädyit taas köökin puolelle ja onnea uuden vuoden mukana tuleviin haasteisiin :).

    VastaaPoista
  3. Hei! Jatka vaan samaan malliin. Onnea suunnan valinnalle risteyksessä!

    VastaaPoista