3.12.2012

Pihistelyn päätös




Se loppui nyt sitten tältä erää tähän tämä pihistely. Eihän sitä joulun alla viitsi, eikä omien hermojen säästämisen puolesta kannatakaan. Katsotaan sitten uudestaan ensi vuoden puolella, kun kauhistellaan joulun Visa-laskua...

Kolmas vertailuviikko meni sentään vähän paremmin kuin viimeksi. Itse asiassa olen aika yllättynyt siitä, miten hyvin. Perusmenoissa tästä viikosta tuli kaikista viikoista alhaisin. Jos olisi oikein tarkkana, niin viikon ruokalaskun saisi näin 5 hengen perheessä pysymään alla 200 euron. Varsinkin, jos unohtaisi kaikki spesiaaliherkut. Tällä viikolla erikoismenoissa on suklaata ja kaakaota tulevia leivontatarpeita silmällä pitäen vähän turhan kalliilla, mutta ei nyt välitetä siitä.


Kuitenkin ollaan syöty hyvin - viime viikonlopun lammaspataa, kasviskeittoa, pasta Bolognesea, mallasleipää mädillä ja savulohella, pizzaa, broilerinsiipiä fetaperunoilla... Ei voi väittää, että olisi jotenkin oltu huonommalla syömisellä. Suurin osa ruoasta tehtiin itse alusta alkaen (no, joo - lohta en ruvennut savustamaan) ja se mitä ilmeisemmin auttaa pitämään kulut kurissa. Niinpä tämän viikon pihistelyvinkki liittyikin pizzoihin. Perjantaiherkkujen lisäksi myös mallasleipä oli itse tehtyä, mutta siihen palataan vielä joskus myöhemmin.

Nyt siis huokaistaan ja aletaan valmistautumaan jouluun. Mitähän kaikkea kivaa (ja kohtuuhintaista) sitä tässä taas keksisikään ?


2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, tänne linkkaan jatkossa kaikki tuttavat, joiden mielestä ruoanlaitto on kallista. Tämä on oiva todiste, että itse tekemällä syö hyvin ja edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tervetuloa vaan. Minäkin olin melkein yllättynyt tuloksesta. Syötiin kuitenkin aika paljon kaikenlaista herkkua. Täytyy ensi vuoden puolella kokeilla, miten paljon alle 200 euron sitä saisi ruokamenot tippumaan ilman, että lapset rupeavat valittamaan.

      Poista