12.12.2012

Mitä käsistään kätevälle 8-vuotiaalle ?



Toisena joululahjavinkkinä tänä vuonna on kirja, tosin ei mikä tahansa sellainen. Kirjoja lukiessa voi päästä mukaan uuteen maailmaan, tai sitten kirjaa lukemalla voi oppia jotain uutta ihan käytännössä. Meidän pojistamme ei kumpikaan lukutaitoinen ole osoittanut hurjaa innostusta fiktion suhteen, mutta nuorempi lukee välillä tietokirjoja iltasadukseen...

Samainen nuorimies on myös kätevä käsistään. Viime aikoina on äidille kannettu iltapäiväkerhosta jos jonkinlaista origamiviritystä. Iltaisin on kinuttu internetin käyttöoikeutta uusien mallien löytymiseksi. Mikä siis olisikaan parempi joululahjakirja, kuin "Opettele origami-taitajaksi". Kirjassa on vaihekuvat moneen kauniiseen tuotokseen, enkä ollenkaan epäile pojan kykyä kehittää taitojaan joulutorttumallista vaikka kannessa näkyvään kurkeen. Olisipa ainakin poissa pahanteostakin sen aikaa.

Äidillä on tässä tietysti myös eräs tietty taka-ajatus. Omat olemattomat askartelutaidot eivät ole estäneet ihastelemasta toisten kauniita tuotoksia, joita on kiva saada ja lahjoittaa. Olisikohan tässä mahdollisuus saada äidille oma hovihankkija kylätuliaisten ja pienten muistamisten suhteen ? Täytyykin ostaa vähän jotain hienoja papereitakin samaan pakettiin...

Kirjan kävin Bulevardilla ostamassa WSOY:n omasta kaupasta. Ei ollut myyjillä ensin mitään muistikuvaa origamikirjan olemassaolosta, mutta onneksi älysivät tarkistaa koneelta - ja onneksi nykyään niistä löytyy vaikka mitä. Siellä näitä nökötti kaksi odottamassa ottajaansa. Yksi lahja vähemmän hankittavana.

Vinkki I löytyy täältä (+ arvonta)

2 kommenttia:

  1. Minä lainasin kirjastosta "Origamia lapsille" ja tyrin jo ensimmäisen ohjeen... tätäkään en siis tohdi hankkia itselleni ainakaan! ;) Vaikka kiva noita kyllä olisi osata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään näitä itse taitaisi osata. En tiedä, mistä tuo yksi on taipumuksensa perinyt, mutta jotenkin on edellisetkin ohjeet osannut, vaikka äiti oli ihan pihalla...

      Poista