14.11.2012

Tunnustus ja 8 asiaa minusta

Tessa, Aamuvirkku yksisarvinen, antoi minulle tunnustuksen. Tottahan siis pitää seurata ohjeita ja säännöthän tässä ovat seuraavat :

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.

3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi


1: tehty 

2: Tunnustuksen saavat seuraavaksi seuraavat blogit (tai siis niiden pitäjät)  : Mausteinen manteliKirjava Kammari, Kirsin Kirjanurkka, Erjan lukupäiväkirja, Oota mä luen tän eka loppuun, Siskot kokkaa, Tarinauttisen hämärät hetket, Omenaminttu

3. Ihan kohta tehty

4. Hmmm... Mitähän tässä sitten itsestään oikein tarinoisi

  1. Meidän huushollissa temmeltää kolme poikaa, mies ja kissa - siis allekirjoittaneen lisäksi
  2. Kaksi lempiharrastustani ovat kokkaaminen ja lukeminen (kuten blogistakin arvannette), niiden lisäksi käyn isompien poikien kanssa perhekaratessa ja yritän päästä säännöllisesti tekemään  jotain liikuntaa musiikin tahtiin (laskettiinko tämä nyt yhdeksi vai useammaksi ?)
  3. Rakastan suklaata, mutten voi syödä sitä paljon, kun sitten yskittää - syön silti...
  4. Yritän lukea kirjoja tasaiseen kolmella kielellä, samoin ruokalehtiä ja reseptejä
  5. Työpaikassani on parhaillaan menossa YT-neuvottelut - olen kahden vaiheilla : taloudellinen katastrofi vai upea mahdollisuus johonkin uuteen ? 
  6. Joskus käy mielessä suostua, kun mies ehdottaa, että muutetaan Ranskan Alpeille kasvattamaan vuohia
  7. Kodissani pitäisi remontoida vaikka mitä ja sisustustakin voisi uusia - ei ehdi / kautta jaksa nyt(kään)
  8. Nuorena neuloin paljon, nytkin vähän tekisi mieli

Siinäpä se. 

12 kommenttia:

  1. Perhekarate on tuttua täälläkin. Ranskan Alpit & vuohet kuulostaa hyvältä. Joku juustobisnes siihen vielä kylkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karatessa on kivaa, paitsi että vyökoe on kahden viikon päästä. Paniikki iskee - en vieläkään osaa sitä Kataa yhtään...

      Rakastan vuohenjuustoa, mutten oikein välitä vuohista ;-)

      Poista
  2. Kiitos tunnustuksesta! Mitähän uskaltaisin kertoa ...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kerro nyt jotain - tuun sitten lukemaan :-)

      Poista
  3. Oho, vuohia Alpeilla, ja vielä YT-neuvottelut, kyllä tuo ihan selvästi mahdollisuus on! Neulominen on kyllä rentouttavaa, yleensä olen innostunut siitä joka syksy, kipinä alkaa iskeä nytkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämme jännittäviä aikoja - saa nähdä, mihin sitä tässä oikein päätyykään.

      Poista
  4. Kiitos tunnustuksesta!
    Kivoja kirjoittelit, paitsi nuo YT-neuvottelut. Minä otan piiitkästä aikaa virkkuukoukun esille, kun lupauduin virkkaamaan yhden mummon neliön. Työporukalla teemme torkkupeiton eläkkeelle jäävälle. Ties vaikka innostuisin muihin käsityöjuttuihin mummon neliön myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa tosi kivalta lahjalta ! Ihana varmaan saada jotain konkreettisesti kaikista työkavereista muistuttavaa.

      Poista
  5. Kivoja tunnustuksia YT-neuvotteluja lukuunottamatta - paitsi jos tosiaan käännät ne voitoksi :) Suklaa yskittää? Mielenkiintoista, mutta ei varmasti mukavaa. Minunkaan ei kestä syödä paljon suklaata, ei yskitä mutta maha ei tykkää...

    Nyt tekee mieli vuohenjuustoperunoita pihvin (ei kuitenkaan vuohenlihasta) kera :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa ja yskä liittyvät vatsaan ja happoihin... sitä luulisi suklaan olevan lempeää ja mietoa, mutta se on itse asiassa tosi tujua tavaraa :-)

      Poista
  6. Mies ehdottelee tuollaisia ... :D varo, saattaa muuttua todeksi.. niin se meilläkin meni, ensin täydellinen kieltäytyminen, sitten naurua edes ajatukselle, sitten muutto brasiliaan... :) ei nyt kumminkaan vuohien luo.. Kiitos haasteesta :D Toivottavasti YT-asia ratkeaa ja jotakin hyvää avautuu kävi miten kävi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, villeimmilläkin ajatuksilla on taipumus toteutua, kun ne esitetään tarpeeksi usein...
      Ja jokaisessa pilvessä on hopeareunus, kunhan muistaa katsoa tarpeeksi tarkkaan :-)

      Poista