24.11.2012

Sieluton, muuttumaton ja vielä syytönkin

Sieluton marraskuu, muuttumaton,
syytön mun olooni on...

En minä osaa runoilla - eikä tuolla ollut itse asiassa mitään tekemistä edes tämän bloggauksen aiheen kanssa. Kunhan vaan aloittamani kirjasarjan nimet jotenkin sopivat tuohon kliseitä täynnä olevaan runonpätkään.

Olen siis kaikkien kiireiden keskellä onnistunut lukemaankin vähän. Itse asiassa yllättävän paljon. Runsaan viikon sisään olen lukenut peräti kolme kirjaa. Asiaa tosin selittänee se, että kyseessä on tämän vuodenajan piristykseksi sopivaa viihdettä. Bongasin Satun luetut blogista uudelta ja raikkaalta kuulostavan vampyyri-ihmissusi-sieluton- sekoituksen, joka kaiken lisäksi aloitti kirjasarjan. Pakkohan ne siis oli hankkia.

Pienten kiemuroiden jälkeen (voin joskus kertoa, miten kiertää kustantajien maarajoituksia ekirjojen osalta...) minulla on hallussani koko sarja, joista ensimmäiset kolme osaa siis on luettu. Koska lukeminen ei loppunut ensimmäiseen osaan, voinemme tästä tulkita sarjan lunastavan lupauksensa viihdytyksestä.

Millainen siis on tarinan Viktoriaaninen Englanti, jossa ihmissudet ja vampyyrit ovat hyväksytty osa yhteiskuntaa ? Ei oikeastaan kovinkaan toisenlainen kuin kirjoista tuntemamme. Tekniikkaa on ehkä kehitetty hiukan eri suuntaan, vai mitä ajattelette puuluoteja ampuvista pistooleista ? Ennakkoluulot kukoistavat siinä missä todellisessa maailmassakin ja viktoriaaniset naiset ovat yhtä kainoja kuin olemme aikakauden romaaneista oppineet. Paitsi ehkä kirjan sankaritar.

Neiti Alexia Tarabotti sattuu olemaan sieluton ja kaiken lisäksi puoliksi italialainen. Yhteiskunnan kerman mielestä viimeksimainittu olisi todennäköisesti pahempi vika, jos he sattuisivat tietämään molemmista. Sieluttomuus on kuitenkin tarkoin varjeltu salaisuus, sillä kaikki yliluonnolliset olennot pelkäävät sitä ominaisuutta. Sieluton henkilö kun poistaa kosketuksellaan kaiken yliluonnollisen ja muuttaa kuolemattoman olennon kuolevaiseksi ihmiseksi ja manaa kummitukset pois tästä maailmasta. Ei siis mikään vampyyrien ja ihmissusien lempiolento. Sieluton henkilö on myös tavallisia ihmisiä tunteettomampi ja suhtautuu kaikkeen erittäin käytännönläheisesti. Niin myös Alexia.

Kun ihmissusia ja vampyyreja alkaa katoamaan tarvitsee vastahakoinen yliluonnollisten olentojen viraston johtaja Lordi Maccon Alexian apua. Kipunat sinkoilevat, kun kaksi voimakasta luonnetta ottaa yhteen, mutta salaperäiset tapahtumat alkavat selviämään. Oma roolinsa on myös Alexian auringonvarjolla, joka toimii paitsi suojana paisteelta, myös kätevänä puolustuskeinona erinäisissä vaarallisissa tilanteissa.


Toisessa osassa selvitellään sitä, miksi tietyn alueen ihmissusilla on vaikeuksia muuntua eläinhahmoonsa ja kolmannessa osassa pakoillaan vampyyreja pitkin Eurooppaa ja setvitään mutkistuneita ihmis- tai siis tässä tapauksessa kai olentosuhteita. Spoilerien pelossa jääköön yksityiskohtaisempi selitys näistä tällä kertaa tähän. Sanottakoon vain, että tarina jatkuu suoraan osasta toiseen ja edellisen osan tapahtumat vaikuttavat suoraan seuraavan juoneen. Järjestyksessä lukeminen on siis erittäin suositeltavaa.

Vauhtia ja jännittäviä tilanteita riittää ja kaikki on kirjoitettu puoliksi pilke silmäkulmassa. Ihan selkeästi Gail Carriger ei ota sen paremmin itseään kuin henkilöhahmojaan liian vakavasti, mikä pelastaa kirjat teinitarinoiden paatoksellisuudelta. Hupaisaa, kevyttä ja kuitenkin tarpeeksi ennakkoluuloisuutta ja fanatismia kritisoivaa, että kiinnostus säilyy yli sarjan alkuosien. Jäljellä on vielä pari.

Kirjailija muuten vaikuttaa itsekin jonkinlaiselta keksityltä hahmolta viktoriaanisen pukeutumisensa ja oman esittelynsä perusteella. Tiedä sitten, onko kyseessä eksentrinen taiteilijaluonne vaiko tuotteistettu kaupallinen hahmo. 

Niin ja kirjojen nimet ovat aika hauskoja. Soulless, Changeless ja Blameless ovat kirjan kolme ensimmäistä osaa. Eihän noista voi näin marraskuussa kuin runosuoni sykähtää... vai mitä tuumitte ?


2 kommenttia:

  1. Kiva kun innostuit näistä! :) Osat 2 ja 3 olisivat tuossa mullakin odottamassa.

    VastaaPoista
  2. Pidin kovasti eka osasta ja kakkonen odottaa jo hyllyssä sopivaa ajankohtaa. Ehkäpä talvilomalla?

    Kuuntelin jokin aika sitten podcastia (nimi kadonnut mielestä), jossa oli joukko kirjailijoita keskustelemassa esiintymisestä sosiaalisessa mediassa. Gail Carriger kertoi, että hän vetää tarkan rajan siihen, mitä asioita tuo itsestään esiin. Näin hän pitää aktiivisesti yhteyttä faneihinsa ja luo näkyvyyttä kirjalleen säilyttäen samalla yksityisyytensä.

    VastaaPoista