13.11.2012

Pihistelyvinkki III - syödään kananmunia



Kananmunat ovat täyttä ravintoa ja uskomattoman monikäyttöisiä. Nyt kun kolesterolipannastakin on taas uusien tutkimusten valossa päästy eroon, niin mikään ei estä nauttimasta kananmunia monessa muodossa. Ei edes hinta - vaikka munien hinta kanalauudistuksen myötä onkin jonkin verran noussut, niin vieläkin kyseesä on edullinen elintarvike. Eikä ketään varmaan häiritse maksaa hitusen enemmän, jos bonuksena on kanoille mukavammat elinolot ? Lisäksi kananmunat ovat yleensä kotimaisia ja suhteellisen lähellä ostopaikkaa tuotettuja, mikä vähentää ruokamaileja ja lisää ostajan trendikkyyttä - siis noin lähiruokatrendimielessä :-)

Kananmunat ovat olennainen osa monessakin ruokalajissa ja varsinkin leivonnassa. Myös sellaisenaan syötyinä jokainen voi löytää oman suosikkinsa paistettuna, keitettynä, uppomunana tai munakkaana. Valmistus on aina nopeaa ja yksinkertaista, mikä helpottaa elämää ainakin meidän perheessämme, jossa yksi tykkää paistettuna ja toinen keitettynä, kaksi syö munakasta ja loput haluavat jotenkin muuten. 

 Minun ehdoton lounassuosikkini etätyöpäivinä on kahden munan munakas. Siihen on sitten hyvä laittaa mausteeksi keittiöstä löytyviä aineksia. Viime aikoina munakkaaseen ovat erityisesti päätyneet tomaatit ja vuohenjuusto, mutta pahaa ei ollut tuo kuvassa näkyvä eilisen päivän salaatin jämäavokadolla ja raclettejuustolla maustettu versiokaan. 

Munakas on helppo valmistaa, mutta muutama vinkki kannattaa ottaa huomioon. 


1) Pannun on oltava hyvässä kunnossa. 

Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin munakkaan muuttuminen kokkeliksi ja tähän on yleensä syynä naarmuinen ja kulunut pannu. Minulla on yksi pikkupannu erityisesti varattuna munakkaita ja lettuja varten, eikä muilla kokkaajilla ole lupa siihen edes koskea. Jotta pannu myös pysyisi hyvässä kunnossa, niin se huuhdellaan, pestään ja kuivataan aina heti, kun munakas on siirtynyt lautaselle. Näin olen onnistunut käyttämään samaa pannua jo useamman vuoden hyvällä menestyksellä.


2) Munakas haluaa keskilämpöä, ei täyttä tehoa.

Pohjasta musta ja päältä juokseva ei kaiketi kuulu kenenkään herkkuihin. Toiset heittävät pannun vielä viimeiseksi ihan pieneksi hetkeksi uuniin grillivastuksen alle, mutta minä olen todennut kärsivällisyyden ja alkuvalmistuksen huolellisuuden riittävän. Pinnan kosteus ei myöskään sinänsä ole katastrofaalista vaan enemmänkin suositeltavaa. Siitä saa sellaista silkkistä samettisuutta suuhunsa... Ranskalaisessa keittiössä  munakkaan epäonnistumisen merkki onkin kokonaan kuiva ja kiinteä sisus.

3) Muista siirrellä munakasmassaa pannun reunoilta keskelle paiston alussa

Tämä tehdään tasaisen kypsymisen takaamiseksi. Siis, kiinteytyneet reunat vedetään lastalla varovasti keskelle ja sitten pannua kallistelemalla valutetaan raaka nestemäinen muna reunoille. Pari-kolme kertaa riittää vallan mainiosti ja takaa munakkaan onnistumisen.

4)    Munakkaan täytteet ja mausteet ovat makuasia ja vain taivas on rajana.

Muista vain miettiä, miten paljon nestettä täytteistä tulee ja kauanko niiden kypsyminen kestää, ja määrittele ainesten pannullelaittojärjestys sen mukaan. Tomaatit on hyvä laittaa jo alkuun ennen munakasmassaa, samoin sipuli.  Juuston ja  yrtit voi lisätä vähän ennen loppua munakasmassan päälle. Tonnikalamunakkaassa kaikki sekoitetaan munien kanssa jo ennen pannulle laittoa.



Ja sitten se hinta - Viime aikoina olen erityisesti innostunut ostamaan Satamunan pesämunia isommassa erässä. 24 kappaleen kenno kustantaa Espoossa City Marketissa 4,59 euroa. Siitä saa laskemalla sitten munan yksikköhinnaksi vajaat 20 senttiä. Näin ollen kahden munan munakkaassa perusmassan hinnaksi tulee noin 40 senttiä. Päälle tulevat makuaineet tietysti maksavat erikseen, mutta aika kallista ja paljon saa täytettä laittaa, että saa aterian hinnaksi yli 2 euroa. Kun tätä vertaa pääkaupunkiseudulla kanttiineissa lounashintoihin, jotka tänä syksynä pyörivät 9 euron paikkeilla niin vertailussa taitaa lopputulos olla selvä. 


Syödään siis munakkaita. Ai hitsi, nyt alkoi tehdä mieli tuota tonnikalamunakasta ja siihen päälle anjovisvoita. Koskas se seuraava etäpäivä taas olikaan... ?

Niin, ja edelliseen pihistelyvinkkiin pääsee tästä.

4 kommenttia:

  1. Meillä on nykyään munakasta usein. Mies sen tekee ja laittaa joukkoon parmesania. Helppo, nopea, edulinen ja nykyään jo ihan terveellinenkin, kun kolestrolikohu on laannut.

    Munakkaan hintaa nostaa, jos haluaa saada kanat häkeistä pois. Etenkin luomumunat ovat jo tosi tyyriitä.

    Hyvää on ja nyt taidan opetella Murun ruokakirjan munakokkelin ilman tryffeleitä;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parmesaanikin on herkkua munakkaassa !
      Kananmunat ovat tosiaan eri hintaisia... mutta silti suht'edullista ruokaa.
      Minun pitää kyllä kanssa hankkia tuo Murun kirja. Houkuttelee aina vaan enemmän - vai pitäisköhän vihjata joulupukille ?

      Poista
  2. Erinomaiset vinkit munakkaan paistoon!

    Meillä sitä syödään usein aamiaiseksi; teen yleensä kolmen munan munakkaan, jonka jaan mieheni kesken siten, että hän saa 2/3 ja minä 1/3 siitä. Täytteet valikoituvat sen mukaan, mitä jääkapista sattuu kulloinkin löytymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakas taitaakin olla enemmänkin aamiaisruokaa kuin lounasta. Meillä vaan kaikki ovat vähän huonoja aamusyöjiä aikaiseen ja brunssista ehtii nauttimaan niin kovin harvoin...

      Poista