4.11.2012

Perheenäiti pihistelee...

Media on nykypäivänä täynnä uutisia taloudellisista haasteista. Yrityksillä ei pääsääntöisesti näytä menevän hyvin, mikä johtaa jokapäiväisiin tietoihin uusista YT-neuvotteluista ja irtisanomisista. Meillä on miehen kanssa riittänyt hyvin töitä... ainakin tähän saakka. Nyt on omassa työpaikassani YT-neuvottelut päällä ja miehen töissäkään ei bisnes suju ihan odotetusti. On siis aika tarkistaa omaa taloudenpitoaan.

Pidin monta vuotta tilikirjaa tiukasti perheen menoista. Edellisen kotiläppärin kovalevyn siirryttyä yllättäen eläkkeelle, hukkasi myös kirjanpitoexcelini, joka jostain kumman syystä ei ollutkaan tallentunut varmuuskopioihin. Jotenkin en ole saanut aloitettua uudelleen.

Nyt ajattelin testata, millä tavalla perheen ihan jokapäiväisiin menoihin saa kuria. Jokapäiväisillä tarkoitan siis ruoka- ja yleisiä huushollimenoja. Työruokailu ja muut menot saavat nyt jäädä tällä kertaa vähemmälle huomiolle.

METODI

Viikkobudjetin tarkkailu

Viikolla 1 vaan seurataan menoja eikä pihistellä. Näin saadaan alkutilanne jollain tasolla selville. Tavoitteet asetetaan ensimmäisen viikon tuloksen perusteella.

Viikoilla 2,3 ja 4 sitten kokeillaan, miten pihistely sujuu. 

Tiedän, että monet pihistelevät jo nyt ja myötätuntoni saavat kaikki ne perheet, jotka taistelevat toimeentulonsa kanssa. Meillä on tilanne sinänsä ihan hyvä. Tästä ei siis ole tulossa mitään suurenmoista sankaritarinaa, vaan lähinnä vaan testaan omaksi huvikseni, että miten sitä saisi menoja pienennettyä, jos/kun tilanne sitä vaatii.

Tarkoituksena on myös pihistelystä huolimatta yrittää syödä hyvin ja nauttia elämästä.


PIHISTELYN KOHDERYHMÄ 

Perheeseemme kuuluu isä, äiti ja kolme poikaa (10, 8 ja 1,5v) Lisäksi joukon jatkona touhuaa iäkäs kissaneiti. Ihan pienellä budjetilla ei siis viikon ruokalaskusta selviltä.

Kuluryhmät:
  • ruoka
  • kodin pesuaineet ja pienet siivoustarvikkeet
  • perheen hygieniatuotteet (saippuat, hammastahnat jne...) 
  • kissan ruoka ja tarvikkeet 


Tästä lähdetään. Tervetuloa mukaan, jos kiinnostaa.






5 kommenttia:

  1. Hyppään mukaan seuraamaan kokeiluasi! Me olemme pitäneet budjettiriihen jo monena vuonna ja kirjaamme kaikki ostokset koneelle. Yllättävän vähän ahdistaa tällainen seuranta ja näkee nopsasti mihin rahaa menee. Ja mistä sitä voisi mahdollisesti tinkiä. Oi kun voisi autosta luopua, siinä säästäisi niin paljon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, minä sanon joka toinen päivä: Kunpa voisi luopua autosta!!! Silloin olisi moni asia hyvin, vaikka asummekin täällä saarella. Hätätilassa kulkee taksit. Ja muuten bussit.

      Poista
    2. Tervetuloa mukaan :-) Katsotaan, miten onnistuu.

      Poista
  2. Mina, hyvä idea! Minä pidin 20 vuotta kotikirjanpitoa!

    Suostun tinkimään ruoasta arkena eli teen ns. pitkiä ruokia, joita voi sitten lämmitellä. Miehen kanssa ei välitetä, vaikka syödään monta päivää samaa. Viikonloppuna syömme herkutellen ja todella hyvin. Tänään eli just äsken: Suppismuhennos, lohta, kokoperunat, pari lasia viinia, jälkkärinä itsetehtyä vadelmarahkaa.

    Minulla on sen sata vinkkiä pihistelyyn, jotka on opittu matkan varrella, kun jouduin jäämään kotiin kuopuksen vaikeiden allergioiden ja astman takia. Olimme uusioperhe, jossa neljä lasta!

    Seuraan kiinnostuneena. Jos minusta ei kuulu, vinkkaa: Unohdan kiireessä nykyään liian paljon.

    Huomastihan kommenttini ruokajuttuusi: Murun keittiömestari jätti sinulle viestin blogiini juttuun Muru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huomasin kommentin - kiitos. Aika kauan ollaan Muru-visiittiä suunniteltu, joten olisi kyllä ihan kiva saada onnistumaan.

      Minä olen pitänyt kirjanpitoa melkein koko pienen elämäni, paitsi nyt nämä viimeiset puolitoista vuotta. Ihan selkeästi kolmas lapsi sai tämän härdellin kasvamaan potenssissa kymmenen, kun kaikki hyvät rutiinit tuntuvat katoavan...

      Pihistelyvinkkejä otetaan mielellään täällä vastaan. Ollaan kaikki sen verran herkkusuita, että ihan kauhean tiukalle linjalle ei ilman mutinoita meillä pääse.

      Poista