15.7.2012

Kesän makein herkku - toskapiirakka raparperi-mansikkahillolla


Alkukesästä testasin Glorian ruoka ja viini - lehden reseptiä raparperimasariineille. Silloin jäi mieleen nakuttamaan, että pitää kokeilla ilman frangipaania kevennettynä versiona. Vähän aikaa kesti, mutta kun sain aikaiseksi tehtyä raparperi-mansikkahilloa niin onnistui piirakankin teko. Tai siis, toisella kerralla onnistui. Ensin taisin olla vähän liiankin antelias hillon suhteen ja koko piirakka vähän vesittyi. Kannattaa siis olla pikkuisen pihi ja laittaa hilloa vain ihan ohut kerros pohjalle. Silloin on lopputuloksena tuollainen suoraan kädestäkin syötävä piirakka.
Tässä nyt sitten resepti sen mukaan, kuin nyt viimeiseksi tein. Näillä määrillä saa kaksi piirakkaa tuolla Tuppervaaran sydänsilikonimuotilla. Isompaan piirakkavuokaan tehtynä riittänee yhteen.

Pohja :
4 1/3 vehnäjauhoja
ripaus suolaa
200g kylmää voita
1 1/2 dl tomusokeria
1 kananmuna

Nypi jauhot, suola, sokeri ja voi muruiksi (yleiskoneella k-vatkaimella onnistuu hyvin). Lisää muna ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri muovikelmuun ja anna seisoa jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Ilman seisottamista taikina jää turhan pehmeäksi, eikä piirakka onnistu kunnolla. Minä käytin toiseen versioon jo pari päivää jääkaapissa ollutta taikinaa ja hyvä tuli.

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen (kiertoilmalla ihan hiukan alle 200).

Leikkaa taikinalevystä ohuita siivuja (2-3mm) ja vuoraa niillä silikoninen piirakkavuoka. Vuoraa myös sivut ihan yläreunaan saakka, sillä ne laskevat uunissa alaspäin Painele sormilla palojen välit yhteen ja pohja tasaiseksi. Laita jääkaappiin hetkeksi odottamaan.  Muistathan voidella vuoan, jos se ei ole silikonia.

Täyte :
Muutama lusikallinen mansikka-raparperihilloa (2/3 rapaperia ja 1/3 mansikkaa - hillosokeria paketin ohjeen mukaan)
tai sitten raparperihilloa. Mansikoiden kera on lopputulos hiukan äitelämpi, mutta hyvin teki kauppansa ihan sellaisenaan. Raparperin kanssa vähän kaivattiin jätskiä seuraksi. 

Ota pohja jääkaapista ja levitä slle ohut kerros hilloa. Pari millimetriä riittää oikein hyvin.

Laita piirakka uuniin noin vartiksi. Tee sillä aikaa toskakuorrutus.

Kuorrutus :
100g voita (tai pikkuisen vähemmänkin riittää)
1 1/2 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
100g mantelilastuja
2 rkl maitoa

Vähensin hiukan jauhojen määrää alkuperäisestä ohjeesta. Levittyy paremmin.
Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja lämmitä keskilämmöllä sekoitellen vajaat 10min, kunnes paksunee. Levitä piirakkapohjan päälle ja laita vielä uuniin 10-15min, kunnes pinta on kauniin ruskea. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti