Myönnettäköön kuitenkin, että jossain kirjan puolivaiheilla tuli sellainen olo, että d'Ormesson tuntee kreikkalaiset tragediansa vähän turhankin hyvin ja yhdestä tarinan osasta tuli turhan ennalta-arvattava. Oidipuksen jonkulainen toisinto ei kuitenkaan estänyt kokonaisuuden nautittavuutta.
Kirjan alussa Pandora on kuollut. Suruviesti sysää kertojan kirjoittamaan tarinaa Pandoran suvuista aina isoisoisistä lähtien. Seuraamme kirjassa, välillä vähän ajassa edestakaisin hypellen, englantilaisen aristokraattiperheen, venäläisen ruhtinassuvun, bahialaisen orjattaren, puolanjuutalaisen ja Paraguayn itsevaltiaan varjosta ponnistavan leskirouvan jälkeläisten seikkailuja ympäri maapallon. Aviottomat lapset, rotuennakkoluulot, antisemitismi, kidnapatut lapset ja kaiken ohessa brittiläisen imperiumin käymät taistelut maapallon eri kolkissa pitävät huolen siitä, ettei lukija pääse missään vaiheessa tylsistymään. Kuten arvaatte, kaikkien näennäisesti hajallaan olevien henkilöiden tarinat lähestyvät toisiaan viimeistään kolmannessa polvessa.
Niin mielenkiintoisia kuin henkilöhahmot ja heidän elämänsä kirjassa ovatkin, vähintään yhtä suuressa roolissa on historia, tai niin kuin kertoja asian tiivistää :"Aika". Koulussa opitut historian ja geopolitiikan tiedot ovat kovassa kulutuksessa, kun yrittää pysyä mukana tarinan kaikissa koukeroissa ja luokitella yksittäiset tapahtumat oikeisiin lokeroihinsa. Yllättävän hyvin tällaisen normaalin koulusivistyksen omaava suomalainenkin silti pysyi kärryillä, vaikka joutuikin vähän pinnistelemään. Älyllisessä haasteellisuudessa piilee kuitenkin myös osa tämän kirjan viehätyksestä.
Jean d'Ormesson on Ranskan Akatemiain jäsen samoin kuin toinenkin ikisuosikkini Marguerite Yourcenar oli. Ilmeisesti kyseinen jäsenyys on oikeasti jonkunlainen laadun tae, ainakin näin kahden esimerkin otoksella. Le vent du soir on trilogian ensimmäinen osa, toinen jo odottaa lukemista Kobooni valmiiksi ladattuna. Eikä ollut hintakaan päätähuomaava, alle kuusi euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti