12.7.2011

Luinko eri kirjaa ? - Eve Hietamies : Yösyöttö


Monessa blogissa on kehuttu Eve Hietamiehen "Yösyöttöä", joten nappasinpa minäkin sen mukaani, kun kirjastossa osui eteen. Minulla oli kommenteista jäänyt mieleen se, miten lukijat olivat löytäneet yhtymäkohtia päähenkilön eli Antin kysymyksistä ja ihmettelyistä vauvan kanssa. Kuvattiinpa kirjaa erityisen hauskaksikin.

Luinkohan minä jotain eri kirjaa ? Yhtymäkohtia kyllä löytyi ja samanlaisia kysymyksiä pyörii varmaan kaikkien uusien vanhempien mielissä, mutta minulla nousi kirjassa päällimmäiseksi vauvan äidin kohtalo. Totta, hän ei ole kirjassa läsnä kuin taksin takavalojen ja parin ikävän tilanteen verran, mutta silti hänen läsnäolonsa tai sen puute väritti mielestäni koko tarinaa. Synnytyksen jälkeinen masennus on rankka juttu ja voi vain kuvitella, miltä äidistä tuntuu, kun hän toivuttuaan tajuaa menettäneensä koko vauva-ajan. Samoin minun kävi sääli pikkuista ja tietysti vähän isääkin, vaikka Antti-isä mallikkaasti suoriutuukin.

Tilannekomiikkaa toki löytyy ja pidin kovasti myös siitä, miten tarinan kehys oli rakennettu, vaikka sen ymmärsikin vasta aika lopussa. Silti tästä kirjasta jäi ennemminkin vähän alakuloinen kuin huvittunut olo. Johtuneeko sitten siitä, että on itse keskellä tuota vauvarumbaa. Tosin meillä ei yösyöttöjä ole harrastettu enää muutamaan viikkoon. Pikkumies on nukkunut täysiä 7-9h öitä kaksikuisesta. Ollaan oltu ihan ihmeissämme. Minä luulin isoveljien perusteella, kokonaisia öitä nukkuvien vauvojen olevan vain kaupunkilegendaa...

2 kommenttia:

  1. mä ajattelen, että tätä on luettava puhtaasti vauva-viihteenä. Jos tilanne olisi oikeasti tuo mikä kirjassa, perheen eteen tehtäisiin KAIKKI mahdollinen, olisi lukeamttomia perhetuki-terapiasessioita ja kaiken maailman sosiaalitätejä ja väri-musiikki-terapiaa. siis mielestäni kirja oli siinä mielessä kovin epärealistinen, eli suomen maassa ei noin voisi oikeasti tapahtua. no, joka tapauksessa ymmärrän mitä tarkoitat, mutta minua kirja onnistui viihdyttämään.

    VastaaPoista
  2. anni.m : joo, pitäisi varmaan asennoitua eri tavalla ja kyllähän tuosta kirjasta huumoria löytyy. Jotenkin vaan ei näissä hormoneissa tällä kertaa onnistunut :-) Totta sekin, että varmaan olisi enemmän tukea tarjolla Antin tilanteessa oleville, tai sitten ei - käsittääkseni valitettavan paljon vaihtelee tuen saaminen alueittain.

    VastaaPoista