29.1.2011

Miina Supinen : Liha tottelee kuria



Tätä kirjaa on kehuttu monessa blogissa hervottoman hauskaksi ja viihdyttäväksi - minulle tuli tarinasta enemmänkin alakuloinen olo. Välillä tietysti hymähdytti ja taisin vähän naurahtaakin, mutta enimmäkseen minun kävi sääli niin totaalisen hukassa olevia perheenjäseniä. Lisäksi jäin pohtimaan, että kärjistetyistä henkilöhahmokuvauksista huolimatta, saattaa kirja kuvata monenkin hyvinvoivan "eliittiperheen" dynamiikkaa. Nykyäänhän kovasti puhutaan nuorison pahoinvoinnista ja siitä, miten vanhemmat omien kiireidensä keskellä korvaavat läsnäolonsa lompakon sisällöllä.

Lisäksi minua jäi hiukan häiritsemään kirjan "ruumiillisuus". Ihmisen keho ja sille tehtävät asiat tuntuivat olevan kaiken keskipisteessä. Elämänhallintaa etsittiin kovasti tekemällä omalle ruumiille väkivaltaa ylenmääräisen kuntosaleilun ja steroidien kautta tai sitten etsimällä mahdollisimman alistavia seksuaalisia kokemuksia. Tätä tematiikkaa tietysti enteilee jo kirjan nimikin, eikä lähestymistapa tietysti ole meidän aikanamme kovin kaukaa haettu. Mediahan on täynnä erilaista ehdotuksia keinoiksi parantaa omaa elämäänsä - laihdutusvinkit, kauneusohjeet, seksioppaat jne. kertovat samaa.

Luettava kirja kuitenkin ja hyvin kirjoitettu. Ainakin tämä herätti ajatuksia...

Anni.m esimerkiksi kirjoitti tästä blogissaan, joten sieltä voi käydä lukaisemassa toista tulkintaa kirjasta.

2 kommenttia:

  1. Miina Supinen on jäänyt lukujononi hännille ilman omaa syytään. Pitäisi lukea, mutta kun liha on heikko ja tulee valittua aina jotain muuta...

    VastaaPoista
  2. Niinpä, elämässä on kaksi pinoa/listaa, jotka ainakin minulla tuntuvat vain pitenevän, vaikka tekisi mitä : luettavat kirjat ja kokeiltavat reseptit...

    VastaaPoista