7.7.2010

Kesäreissulla

Kerran vuodessa tämä äiti jättää pojat ja isännän taakseen ja lähtee lyhyelle reissulle. Viime kertoina suuntana on ollut Englannissa Bath - yksinkertaisesti siitä syystä, että sisko majailee siellä ja hänen kanssaan on aina mukava viettää lomapäiviä.

Tämänkertainen reissu oli Bathissa jo kolmas, joten varsinaisia turistikohteita (Roman Baths, Abbey, Jane Austen walk, turistibussiajelu jne...) oli testattu jo edellisillä kerroilla. Varsinaista ohjelmaa shoppailun ja haahuilun lisäksi tällä kertaa oli korukurssi ja Bath Span testaus.



Bath oli kylpyläkaupunki jo roomalaisten aikoina, joten odotukset olivat korkealla, kun kävelimme ylemmässä kuvassa näkyvistä Bath Span ovista sisälle. Hieman jouduimme pettymään. Englantilaisten käsitys kylpylän toiminnasta on ehkä hiukan toisenlainen kuin suomalaisella. Vai mitä tuumitte siitä, että kaikki suihkut käydään uimapuku päällä ? Olihan altaissa lilluminen sinänsä ihan kivaa, varsinkin kattoaltaan näköalasta nauttiessa. Veden mineraalitkin tuntuivat saavan ihon oikein pehmeäksi.

Korukurssi olikin sitten minulle ihan uusi tuttavuus. Hauskaa oli ja useampi tunti vierähti siinä puuhastellessa. Tuotoksillekin saattaa jopa löytyä käyttöä...



Parhaiten tästä reissusta taisi ehkä kuitenkin jäädä mieleen löytämämme ravintola Wild Café. Orgaanista lähiruokaa taidolla valmistettuna - jotain ehkä kertoo sekin, että kävimme siellä peräti kahdesti vajaan viikon aikana. Ja Bathista löytyy sentään kuulemma yli 500 ruokapaikkaa... Lisää ekstaasivuodatusta kyseisestä paikasta löydät täältä.

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Minä olen hieman anglofiili ja Britannia on suosikkilomakohteeni. Bathissa olen käynyt vain kerran, päiväseltään Lontoosta. Olisi kiinnostava viettää siellä aikaa enemmänkin.
    Hienot korut!

    VastaaPoista
  2. Minä taas en ole koskaan ajatellutkaan Bathin-matkaa, mutta nyt voisin lähteä sinne vaikka heti - vaikka korukurssille, jos siellä oppii tekemään tuollaisia luomuksia! :)

    Ja mitä siihen tulee, että karkaa kerran vuodessa omaan reissuun, niin mielestäni se on hyvin kannatettava idea, vaikka asuisi yksin.

    VastaaPoista
  3. Bathiin kannatta mennä, jos vähänkin tykkää Jane Austenista tai on kiinnostunut Britannian roomalaishistoriasta. Kaunis kaupunki ja hyvin siellä saa aikansa kulumaan - rahoista puhumattakaan. Ja se Cream Tea...
    Ja joo, erittäin epätaiteellinen askartelijaminäni on noista koruista hiukkasen ylpeä... ;-)

    VastaaPoista
  4. Oi, reissusi kuulosti niin kivalta kylpylöineen, ruokineen ja koruineen. Ah!

    VastaaPoista